8.1.2009 6:00
Mikko Rantanen ja Wilhelmina Karikko sekä Aatos -vauva joutuvat vaihtamaan kirjansa Terveydenhuollon takia.
Muonion ympärillä kohoavat Olos, Pallas ja Ounastunturi, eikä Ylläkselle tai Levillekään ole pitkä matka.
Ei ihme, että Muonion terveyskeskuksen lääkärillä asioivista joka kymmenes on ulkopaikkakuntalainen.
Lain mukaan akuutti hoito pitää antaa aina, potilaan kotikunnasta riippumatta. Siksi Muonio tai vaikkapa vilkas mökkikunta Mäntyharju hoitavat paljon ulkopaikkakuntalaisten vammoja ja äkillisiä sairastumisia. Lasku lähtee kotikuntaan.
Murtunut ranne tai angiina on selvä tapaus: hoidettava on. Usein rajanveto on kuitenkin vaikeaa. Lääkäri arvioi, milloin akuutti vaihe on ohi ja potilaan syytä lähteä omaan terveyskeskukseensa jatkohoitoon.
Myös päivystyksellisiä tapauksia lähetetään kotikuntiinsa, jos tarvitaan tutkimuksia. Esimerkiksi Mäntyharjussa kaatunutta espoolaista neuvotaan kuvauttamaan kipeä kätensä Espoossa.
Etukäteen tiedossa olevat kontrollit ja hoidot pitää sopia kotikuntaan, vaikka viettäisikin pitkiä aikoja mökkikunnassaan.
"Näitä toiveita tulee jatkuvasti, ettei tarvitsisi verikokeen takia lähteä Etelä-Suomeen", kertoo Muonion johtava lääkäri Matti Kinnula. Sama tilanne on Mäntyharjussa.
Suunnitteilla oleva lainmuutos poistaisi nämä pulmat – potilas voisi mennä kiireettömäänkin hoitoon minne haluaa. Hoitopaikan vapaa valinta toisi kuitenkin vaikeuksia Mäntyharjun kaltaisille kunnille, joiden väkiluku moninkertaistuu lomakausina.
"Vähän se pelottaa, miten kaikki hoidettaisiin, etenkin pidemmän päälle. Resurssien mitoittamisen suhteen tulisi vaikeuksia. Henkilökuntaa pitäisi lisätä, vaikka lääkäreitä ei tahdo riittää nytkään", arvioi vt. johtava lääkäri Tapio Valkama.
Hoitopaikan vapaa valinta voisi luoda eliittisairaaloita 8.1.2009
Tulevaisuudessa hoitopaikan voi saada valita vapaasti mistä tahansa 8.1.2009
Kunnat kieltäytyvät joskus maksusitoumuksista mielivaltaisesti 20.12.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi