perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Lääkäriasemien magneettikuvissa on kovia hintaeroja

24.7.2010 5:30

Miikka Pirinen / HS

Lannerangan perustutkimus on yksi yleisimmistä magneettikuvauksista. Sillä voi todeta esimerkiksi välilevyn pullistuman.

Lannerangan perustutkimus on yksi yleisimmistä magneettikuvauksista. Sillä voi todeta esimerkiksi välilevyn pullistuman.

Magneettikuvien hinnat vaihtelevat rajusti lääkäriasemittain. Esimerkiksi lannerangan perustutkimuksen lähtöhinta ennen Kelan korvausta vaihtelee noin 500-800 euroon.

Lannerangan perustutkimus on yksi yleisimmistä ja halvimmista magneettikuvauksista. Sillä voi todeta esimerkiksi välilevyn pullistuman. Laajemmissa kuvauksissa hintaerot kasvavat.

Harva potilas kilpailuttaa kuvausta. Osa saattaa jopa ajatella, että magneettipönttöön on sukellettava samassa talossa, josta lähete on saatu.

Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä on tutkinut lääkäriasemien teettämien tutkimusten hinnoittelua. Työryhmää johtaneen Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajan Jouko Isolaurin mukaan magneettikuvissa kilpailu toimii paremmin kuin laboratoriotutkimuksissa.

Isolaurin vetämä työryhmä on ehdottanut, että Kuluttajavirasto alkaisi julkaista yksityisten laboratoriotutkimusten ja kuvantamispalveluiden hintatietoja säännöllisesti. Tämä ei ole ainakaan vielä toteutunut.

Potilaan vertailutyötä vaikeuttaa se, että iso osa lääkärikeskuksista ei ilmoita verkkosivuillaan kuvausten hintatietoja.

Unilabs Mediscanin toimitusjohtaja Olavi Nummi selittää yrityksen alhaisia hintoja kilpailun pakolla. Hänen mukaansa isot lääkäriasemat kustantavat kuvaamisen katteilla muuta vähemmän kannattavaa toimintaa, kuten heidän suojissaan toimivien lääkäreiden vastaanottotoimintaa.

Terveystalon toimitusjohtaja Martti Kiuru kiistää, että kuvauksista otettaisiin suhteettomat katteet. Hän korostaa, että asiakas haluaa asiantuntemusta eikä halvinta hintaa.


Lisää aiheesta lauantain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.