lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Lääkäriliitto ei päästäisi huijarimiestä enää opintojen alkuun

11.1.2010 0:11

Karkkilassa ja Karjaalla valelääkärinä toimineen miehen ei olisi syytä enää havitella oikean lääkärin ammattia eli lääketieteen opintoja. Tätä mieltä ovat Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve ja koulutusjohtaja Hannu Halila.

Törkeästä väärennyksestä, luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta ja petoksesta epäilty 23-vuotias Mika Jokinen oli poliisin mukaan hakenut kaksi kertaa lääketieteelliseen tiedekuntaan mutta ei ollut päässyt sisään.

Lääkärin sijaiseksi Karkkilaan hän hakeutui väärennetyn opintorekisteriotteen turvin, ja ehti toimia terveysasemalla vajan vuoden verran. Viime kesänä huijaus paljastui, kun hänen nimeään ei löytynyt ammattirekisteristä. Vielä vuoden lopulla hän ehti olla pari kuukautta valelääkärinä Karjaalla, jossa tietoja ei tarkistettu.

"Kyllä eettisesti olisi kyseenalaista, että laittomasta lääkärintoimen harjoittamisesta rangaistuksen saanut pyrkisi vielä lääketieteelliseen tiedekuntaan. En pitäisi sitä hyväksyttävänä", Halila sanoo.

"Ellei sitten olisi todettu mielisairaaksi ja sitten parantuneeksi. Muutenhan kyseessä on puhtaasti rikollinen, joka ei ole sovelias lääkäriksi", Halila sanoo.

"Tämän hetken lainsäädännön mukaan pyrkiminen kolmannen kerran olisi periaatteessa mahdollista, kunhan on sovittanut rikoksensa, mutta eettiseltä kannalta se tuntuu aika mahdottomalta", Pälve pohtii.

Parhaillaan on myös vireillä lainmuutoksia, joiden perusteella alalle soveltumattomalta voitaisiin peruuttaa opiskeluoikeus tai hänet voitaisiin erottaa pysyvästi yliopistosta. Säädöshanke pantiin alulle, kun alkoi tulla ilmi hoitohenkilöstön väärinkäytöksiä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.