lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Laillistetut opettajat halutaan rekisteriin

3.3.2011 15:51

Opettajan ammattinimike pitäisi suojata vain opettajankoulutuksen saaneiden käyttöön. Erityisestä opettajarekisteristä vanhemmat voisivat tarkistaa, onko lapsen opettaja kelpoinen työhönsä vai ei.

Opettajanimikkeen laillistamista opetuksen laadun takaamiseksi ajaa Opetusalan ammattijärjestö OAJ.

Myös eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok) kertoi torstaina iloitsevansa Ruotsin valtiopäivien keskiviikkona tekemistä lainmuutoksista.

Niiden mukaan opettajan tai lastentarhanopettajan pysyvään työsuhteeseen voidaan vastedes valita vain laillistettuja eli kelpoisuuden omaavia opettajia. Laki tulee voimaan 2012.

Vahasalo ja viisi muuta edustajaa tekivät tällä vaalikaudella toimenpidealoitteen opettajan nimikkeen suojaamisesta, mutta se ei edennyt.

"Toivon, että ensi vaalikaudella asia selvitetään. On tärkeää, että lasten vanhemmille on täysin selvää, kuka heidän lapsiaan opettaa", Vahasalo painottaa.

Myös esille tulleiden valeopettajien takia ammattilaisten rekisteröinti olisi hänen mielestään tärkeää.

OAJ:n mukaan nimikkeen laillistaminen pitäisi kirjata tulevaan hallitusohjelmaan.

"Opettajarekisteri helpottaisi myös työnantajaa työhönottotilanteissa ja auttaisi opettajatarpeen ennakointia", OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen arvioi.

Opetusministeri Henna Virkkusen (kok) mukaan opettajan ammattinimikkeen laillistamisesta voitaisiin linjata tulevassa hallitusohjelmassa.

Hän on myös toivonut OAJ:lta täsmällisempää esitystä asiasta.

Toisaalta Virkkunen muistuttaa, että Suomessa opettajien kelpoisuustilanne on varsin hyvä. Esimerkiksi luokanopettajista kelpoisia on 95 prosenttia.

Nykyinen lainsäädäntö myös antaa huoltajille mahdollisuuden saada tiedot opettajan kelpoisuudesta, jota koskevat asiakirjat ovat julkisia.

Ajantasaisen ja luotettavan henkilörekisterin hyötyä tulisi Virkkusen mukaan arvioida suhteessa sen perustamisen ja ylläpidon kustannuksiin.

Opetusministeri kertoi kannoistaan toimittajatapaamisessa torstaina ja vastauksessaan asiasta eduskunnassa tehtyyn kirjalliseen kysymykseen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.