21.8.2007 22:15
Korkeakoulut pääsevät jo ensi vuoden alussa myymään tutkintoon johtavaa koulutusta ulkomaille, mikäli juuri valmistunut yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muutosehdotus toteutuu.
Kyseessä on niin sanottu tilauskoulutus, jota voidaan antaa vain ryhmissä ja vain muille kuin EU- ja Eta-maiden kansalaisille. Ryhmän vähimmäiskokoa ei ehdotuksessa ole kuitenkaan rajattu.
Koulutuksen tilaajana voisi olla yksityis- tai julkisoikeudellinen oikeushenkilö eli esimerkiksi Suomen valtio, EU:n tai Etan jäsenvaltio, Etan ulkopuolinen valtio, kansainvälinen järjestö, suomalainen tai ulkomainen yhteisö tai yksityinen yritys.
Tyypillisin tilaaja olisi Euroopan ulkopuolinen valtio, joka haluaa kouluttaa ryhmän kansalaisiaan suomalaisessa yliopistossa tiettyyn tutkintoon.
Tilauskoulutusta olisi mahdollista järjestää myös kehitysavun tai muun kansainvälisen taloudellisen avun yhteydessä. Silloin tilaajana voisi olla Suomen valtio, jokin muu valtio tai kansainvälinen järjestö.
Koulutuksen voisi tilata myös missä tahansa kotipaikan omaava yksityinen yritys EU:n ulkopuoliselle henkilöstölleen.
Korkeakoulut saattaisivat järjestää tilauskoulutusta myös yhdessä.
Korkeakouluissa on pidetty ongelmana, että nykyisten säädösten mukaan tutkintoon johtava koulutus on aina maksutonta, mikä on estänyt myös tilauskoulutuksen myynnin.
Kansainväliset koulutusmarkkinat ovat kuitenkin laajat ja yhä kasvussa. Suomalaiskorkeakoulujen oman näkemyksen mukaan niiden koulutuspalveluilla olisi kysyntää etenkin Kaukoidässä ja Keski-Aasiassa.
Ruotsissa yliopistot hankkivat tilauskoulutuksen mahdollistuttua 2003 noin sadan miljoonan euron tulot. Tästä summasta tosin vain pari prosenttia oli peräisin Ruotsin ulkopuolisilta tahoilta.
Lakiehdotuksen perustelujen mukaan onkin vaikea etukäteen arvioida, paljonko suomalaiskorkeakoulut saisivat vastedes tuloja tutkintokaupasta.
Siihen vaikuttavat esimerkiksi markkinoinnin onnistuminen ja kansainvälisen verkottumisen tehokkuus.
Ehdotuksessa ei määritellä koulutuksesta perittävää hintaa. Koulutuksen maksujen olisi katettava vähintään siitä aiheutuvat kustannukset.
Hallitusohjelman mukaan ulkomaille suuntautuva korkeakoulujen tilauskoulutus tehdään mahdolliseksi. Lisäksi siinä luvataan käynnistää kokeilu, jossa yliopistot ja ammattikorkeakoulut voivat hakea yksittäisille maisteriohjelmille lupaa kerätä maksuja EU- ja Eta-alueen ulkopuolelta tulevilta hakijoilta.
Yksittäisten ulkomaalaisopiskelijoiden lukukausimaksuista valmistellaan omaa ehdotusta osana laajempaa yliopistolain uudistusta.
"Hyvä ja ripeä avaus, mutta kyllä tilauskoulutusta on vaikea irrottaa muusta kansainvälistymiskehityksestä", arvioi tuoretta ehdotusta tilauskoulutuksesta Tampereen yliopiston rehtori Krista Varantola.
Hän on myös yliopistojen rehtorineuvoston varapuheenjohtaja.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kaupunki | Julkaistu 8:59
Ulkomaat | Päivitetty 9:05