perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Lakko saattaa aiheuttaa Stockmannille kaikkien aikojen ruuhkan

15.4.2010 11:26

Stockmannin tavaratalossa Helsingin keskustassa saatetaan kokea kaikkien aikojen ruuhka perjantaina, kun toistatuhatta työntekijää jää lakkoon kesken Hullujen Päivien. Palvelualojen ammattiliitto Pamin yksipäiväinen lakko sulkee perjantaina kauppoja koko maassa, mutta Stockmann pitää ovensa auki.

Tavarataloyhtiö on yrittänyt paikata lakkolaisten aiheuttamaa vajetta rekrytoimalla väliaikaisia apuvoimia, mutta tavaratalon johtoa myöden perjantaista ennustetaan normaaleja Hullut Päiviä ruuhkaisempaa.

Stockmannin pääluottamusmies Rita Löwenhild arvelee, että "satunnainen työväki ei pysty palvelemaan niin hyvin kuin vakiväki".

Lakkosijaisten rekrytoinneista ei työtekijöiden ammattiliitto pidä.

"Olisin odottanut, että lakko olisi otettu vastaan arvostuksella. Tiedossani on myös yrityksiä, joissa johto on tehnyt linjauksen että työtaistelua kunnioitetaan", Pamin puheenjohtaja Ann Selin arvostelee Stockmannin toimintaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Hankitko torstaina tavallista enemmän ruokaa?

Suurin osa ruokakaupoista on perjantaina kiinni Palvelualojen ammattiliiton lakon vuoksi.

Kyllä 11% Ei 89%

Vastanneita 9267

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.