perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Lappiin virtaa ravintolatyöntekijöitä ulkomailta

5.4.2009 22:10

Sami Kero / HS

Thaimaalainen Virot Ponnade kokkaa lohta ravintola Kakslauttasen keittiössä Sodankylässä.

Thaimaalainen Virot Ponnade kokkaa lohta ravintola Kakslauttasen keittiössä Sodankylässä.

SODANKYLÄ. Nauru raikaa hotelli Kakslauttasessa, kun thaimaalainen Say Janecheincha yrittää opettaa telavililaiselle Bonnehin perheelle suomea. Israelilaiset ovat ensi kertaa lumilomalla Saariselällä.

"Kiitos, päivää, hei", Ohad Bonneh tapaa suomalaisia sanoja.

Kakslauttasessa on nähtävissä ja kuultavissa tulevaisuuden Suomi: yhä useampi palveluammatissa työskentelevä on ulkomaalainen. Kakslauttasessa heidän osuutensa on jo 80 prosenttia, joista suurin osa on kotoisin Thaimaasta. Hotellin palkkalistoilla on 25 työntekijää.

Kohteliaasti kumartava Prakobkit Tavapee kantaa lappilaista ruokaa, jota Virot Ponnade on kokannut keittiössä. Hän kuten useimmat muutkin on aiemmin työskennellyt viiden tähden hotelliravintolassa Bangkokissa.

"Kesällä pidän pitkän loman ja käyn kotona. Sitten tulen takaisin", Virot sanoo ja kertoo tottuneensa talveen.

Moni thaityöntekijä harrastaa hiihtoa ja kalastusta.

"Kävin itse etsimässä ammatti- ja kielitaitoisia työntekijöitä Thaimaasta, sillä Suomesta heitä ei enää saa", hotelliyrittäjä Jussi Eiramo, kertoo.

Hän ennustaa, että lähes koko Suomessa on viiden vuoden kuluttua paha työvoimapula.

Työluvan saannissa thaimaalaisille oli aluksi hankaluuksia, sillä työvoimaviranomaiset eivät millään uskoneet, että Suomessa on työvoimapula. Vaadittava Sodankylän työvoimatoimiston lausunto työlupaan tuli aina kielteisenä.

"Joitain kokeilijoita olisi voinut Etelä-Suomesta tulla", Eiramo harmittelee.

Työhön sitoutuneita, ammattitaitoista ravintolatyöntekijöitä, kuten tarjoilijoita ja kokkeja on Eiramon mukaan Suomesta lähes mahdoton saada kauas Lappiin.

Viime talvena Lappiin virtasi ravintolatyöntekijöitä myös Keski-Euroopasta, koska Alpeilla oli huono lumitilanne. Tänä vuonna tulijoita ei ole Eiramon mukaan juuri ollut.

"Meillä ei tarvitse osata suomea, sillä valtaosa asiakkaista on ulkomaalaisia. Pääkieli on englanti", hän sanoo.

"Korvapuustien leipominen tuotti aluksi thaimaalaisille hankaluuksia, mutta nyt pullatkin näyttävät ihan suomalaisilta", Eiramo kertoo.

Lähes päivittäin Eiramo kuulee suomalaisilta vihjailuja siitä, että Kakslauttasessa käytetään halpatyövoimaa.

"Jokaiselle maksetaan vähintään työehtosopimuksen mukainen palkka ja tarjotaan kunnollinen työsuhdeasunto. Suomessa maksetulla palkalla on Thaimaassa suunnilleen viisinkertainen ostovoima", Eiramo kertoo.

Thaimaalaiset ovat ihmetelleet yrityskulttuuria.

"Eräskin thaimaalainen ei meinannut millään uskoa, että olen johtaja, sillä syön ja juon kahvia työntekijöiden kanssa samassa pöydässä. Thaimaassa on selvä arvohierarkia", Eiramo sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Osaavatko suomalaiset hyvän palvelun?

Kun Suomesta ei löytynyt osaavaa ja sitoutunutta työväkeä kauas Lappiin, kävi Kakslauttasen hotelliyrittäjä poimimassa porukkaa Thaimaasta.

Kyllä 40% Ei 60%

Vastanneita 7517

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.