13.4.2006 7:36
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula haluaa kauppoihin kassoja, joiden edessä ei olisi iltapäivälehtien uutisista vinkkaavia lööppejä eli myyntijulisteita. Idea lööpittömistä kassoista on peräisin valtuutetun toimistoon yhteyttä ottaneilta vanhemmilta. Heiltä tulee Aulan mukaan paljon huolestuneita viestejä lööppikirjoittelusta.
Kotimaa-lehdelle antamassaan haastattelussa Aula haluaa, että vanhemmat voisivat valita lööpittömän kassan, eikä jonottaessa tarvitsisi lukea viestejä, jotka voivat aiheuttaa lapsissa pelkoa.
"Lööppien ei tarvitse olla joka paikassa lasten silmien korkeudella. Perheiden parissa toimivat kansalaisjärjestöt voisivat ottaa asian esille oman alueensa kauppojen kanssa ja herättää sosiaalista vastuuta", ehdottaa Aula.
Lapsiasiavaltuutetun toimistossa ei hänen mukaansa suunnitella ohjeistusta kaupoille ja kioskeille lööppien sijoittelusta.
Kuluttajaviraston johtaja Anja Peltonen kannattaa lööpittömien kassojen perustamista.
"Tällöin vältyttäisiin ainakin lasten pidemmältä seisomiselta lööppien vieressä. Se olisi osaratkaisu, toinen ongelma ovat esimerkiksi kioskien lööpit."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi