12.5.2008 22:25
Kahdeksasluokkalaiset Elina Räisänen ja Anni Pohjola kaipaavat Oulun Kaakkuriin lisää liikuntapaikkoja.
OULU. Kasvukeskusten uusilla asuinalueilla odotetaan palveluita pitkään. Viimeiseksi valmistuvat yleensä liikuntapaikat, nuorisotilat ja kirjastot, joita saatetaan odottaa jopa kymmeniä vuosia.
Odotukseen on totuttu muun muassa Oulun nopeasti kasvaneessa Kaakkurissa.
"Liikuntapaikkoja kaivataan. Alueelle tulee liikuntamaa, mutta se on kirjattu vasta vuodelle 2020. Moni harmittelee, että lapset ovat muuttaneet jo kotoa siinä vaiheessa", kertoo aluetyöntekijä Juha Sirviö.
Myös Pääkaupunkiseudulla kehyskunnat houkuttavat lapsiperheitä uusille omakotialueille. Palvelut saadaan vasta paljon myöhemmin.
Esimerkiksi Lohjan Muijalan alueelle on odotettu nuorisotiloja jo vuosikausia.
"Viimeisin tieto on, että ihan heti ei ole rahoja tulossa", Lohjan nuorisotoimen päällikkö Merja Hukkanen sanoo.
Tuusulassa Nummenharjun alueellakin odotetaan nuorten tiloja.
"Ei saatu, vaikka haettiin", toteaa alueen asukasyhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Pajumäki. "Nuorisopaikkoja ei ihan lähellä ole, ja kulkeminen on haastavaa, kun joukkoliikenneyhteydet ovat heikot."
Oulun Kaakkuriin saadaan tänä kesänä 15 vuoden odotuksen jälkeen oma kirjasto sekä kunnolliset tilat nuorisolle ja asukastuvalle. Anni Pohjola, 15, ja Elina Räisänen, 14, ottavat uuden monitoimitalon innolla vastaan.
"Tähän asti on pitänyt kulkea keskustan kirjastossa. Liikuntapaikkoja täällä ei ole vieläkään – vain luistelukenttä löytyy. Hiihtämään pitää mennä pyörällä pitkän matkan päähän", tytöt moittivat.
Kaavoitus oli Kaakkurissa niin nopeaa, etteivät palvelut pysyneet perässä. Sirviön mukaan ihmisiä harmittaa eniten päiväkotipaikkojen puute.
Tuusulan kunnan liikuntapäällikön Stefan Fröbergin mielestä liikuntatilat jäävät aina viimeiseksi.
"Kovasti pitää painaa päälle, että niitä saadaan tehtyä. Alueet laajenevat pikku hiljaa, ja yhtäkkiä huomataan, että siellä asuu hirveä määrä porukkaa."
Tuusulassa pahin tilanne on Fröbergin mukaan Hyrylässä. Ulkoilureittejä ei saada tehtyä, kun neuvottelut maanomistajien kanssa ovat hankalia.
Urheilukeskuksesta tehtiin suunnitelma, mutta rahoja rakentamiseen ei ole tiedossa.
"Viime kädessä kyse on rahasta ja siitä, miten kuntapäättäjät sitä haluavat käyttää", muistuttaa ylitarkastaja Hannu Tolonen opetusministeriöstä.
Valtio tukee osaltaan kuntien investointeja, mutta ei koskaan täyteen määrään asti.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi