6.11.2010 7:33 | Päivitetty: 6.11.2010 16:39
Sakari Tamminen ja Lauri Lyly
Lomien lyhentäminen voisi olla yksi keino työurien pidentämiseen, ehdottaa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n väistyvä puheenjohtaja Sakari Tamminen Turun Sanomien, Väli-Suomen lehtien ja Kalevan yhteisessä haastattelussa.
Tammisen mielestä työurakeskustelussa ei pidä keskittyä vain eläkeiän pohtimiseen. Sen sijaan pitäisi miettiä kaikkia keinoja, joilla suomalaisten työpanosta voitaisiin lisätä.
Tammisen mukaan työuria pitäisi pidentää niin alusta, keskeltä kuin lopustakin. Myös sairauspoissaoloja täytyisi karsia työhyvinvointia parantamalla, Rautaruukin toimitusjohtaja näkee.
"Vuotuinen työaika on Suomessa maailman lyhyimpiä", hän huomauttaa.
Tamminen ei kuitenkaan halua ottaa kantaa siihen, paljonko lomia olisi hyvä lyhentää.
Tammisen toimikausi EK:n puheenjohtajana päättyy vuoden lopussa.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly ei pidä ajankohtaisena keskustelua lomien lyhentämisestä. Hänen mukaansa asia ei ole ollut esillä työurien pidentämiskeskusteluissa.
Lyly sanoo STT:lle, että työpanoksen kasvattamista tulisi ensin hakea työttömien työllistämisestä sekä osa-aikaisten ja pätkätyöntekijöiden työajan pidentämisestä.
"Kolmanneksi työelämän pitäisi olla sellaista, että siellä voidaan tehdä pidempää työuraa", Lyly jatkaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi