22.2.2006 9:02
MOGADISHU. Yli kaksikymmentä ihmistä on kuollut Somalian pääkaupungissa Mogadishussa viikonloppuna syttyneissä taisteluissa paikallisten sotapäälliköiden ja islamilaista hallintoa kannattavien osapuolten kesken. Silminnäkijöiden kertomusten mukaan useat surmansa saaneista olivat harhaluodeista osuman saaneita siviilejä. Taistelut ovat rajuimmat moneen vuoteen sisällissodan raunioittamassa ja ilman toimivaa hallitusta olevassa maassa.
Yhteenotot ovat pakottaneet myös sulkemaan Daynilen lentokentän, jota käyttävät mm. monet avustusjärjestöt. Sadat kaupungin asukkaat ovat paenneet taisteluja.
Valtataistelun osapuolia ovat uusi sotapäälliköiden yhteenliittymä ja sharia-lakia noudattava islamistiryhmä. Islamistiryhmittymän mukaan sen tavoitteena on lain ja järjestyksen saaminen maahan. Sotapäälliköt syyttävät islamisteja paikallisten asukkaiden terrorisoinnista ja sivistyneistön vainoamisesta. Sotapäälliköiden joukkoon on liittynyt myös aseistettuja liikemiehiä. Islamisteja puolestaan syytetään yhteyksistä al-Qaidaan.
Somalia on ollut vailla toimivaa hallitusta vuodesta 1991 lähtien, jolloin sotapäälliköt syrjäyttivät Sian Barren hallinnon. Eriasteista sisällissotaa maassa on käyty vuodesta 1977 lähtien. Somalian pohjoisosa on julistautunut itsenäiseksi Somalimaa -nimellä, keskiosa Puntmaana ja myös Luoteis-Somalia on julistautunut itsenäiseksi. Itsenäisyysjulistukset eivät ole saaneet tunnustusta maailmalta.
Somalialle muodostettiin vuosi sitten parlamentti, mutta se toiminut toistaiseksi Keniasta käsin. Parlamentin on määrä kokoontua Somaliassa ensimmäisen kerran 26. helmikuuta alkuvuodesta neuvotellun rauhansopimuksen mukaisesti.
Sisällissodan lisäksi maa on kärsinyt viime vuosina ennätyksellisestä kuivuudesta.
Suomi voi aloittaa palautukset Somaliaan 21.2.2006
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi