perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Lieksan lauluvideosta 90 euron sakot pojalle

24.8.2007 16:08

Nurmeksen käräjäoikeus tuomitsi 15-vuotiaan lieksalaisen koulupojan perjantaina Lieksan vappuvideo-jutussa 90 euron sakkoihin.

Tuomio tuli nuorena henkilönä tehdystä kunnianloukkauksesta, ja sakkosumma koostuu 15:sta kuuden euron suuruisesta päiväsakosta.

Koulupoika latasi viime keväänä internetin YouTube-sivustolle videopätkän koulunsa vappujuhlasta. Kaksi ja puoli minuuttia kestävä filmi on kuvattu koulun opettajan lauluesityksestä ilman opettajan lupaa.

Nettivideoon oli liitetty englanniksi teksti, jonka mukaan filmi olisi kuvattu mielisairaalassa ja esiintyjä olisi sairaalan potilas.

Nurmeksen käräjäoikeuden mukaan pojan teko täyttää opettajaa kohtaan kunnianloukkauksen tunnusmerkit.

Opettajalle poika joutuu korvaamaan henkisestä haitasta ja kärsimyksestä yhteensä 800 euroa. Lisäksi pojan maksettavaksi oikeus määräsi opettajan yli kahden tuhannen euron oikeudenkäyntikulut.

Nurmeksen käräjäoikeus antoi ratkaisunsa kansliapäätöksenä perjantaina iltapäivällä.

Juttua käsiteltiin oikeudessa Lieksassa torstaina. Pojan tuomiota alensi hänen ikänsä ja se, ettei häntä ole aiemmin rangaistu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.