lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Liikenneministeriö: Yksityisautoilu hinnoiteltava kilometritaksalla

17.1.2011 4:52

PEKKA SAKKI / LEHTIKUVA

Liikenneviraston selvityksen mukaan Vantaan Hämeenlinnanväylälläkin tarvittaisiin ruuhkamaksuja jo muutaman vuoden päästä.

Liikenneviraston selvityksen mukaan Vantaan Hämeenlinnanväylälläkin tarvittaisiin ruuhkamaksuja jo muutaman vuoden päästä.

Suomalaiset autoilijat saattavat pulittaa ruuhkamaksuja jo kuluvan vuosikymmenen aikana, mikäli liikenneministeriössä laadittu selvitys johtaa tuloksiin. Tuore selvitys tiemaksuista suosittelee tiemaksuja koko maahan viimeistään 2020-luvulla.

Pääkaupunkiseudulla ruuhkamaksut nähdään tarpeellisiksi jo kuluvan vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Helsingin seudun ohella maksut halutaan ulottaa 14 kehyskuntaan aina Hyvinkäätä myöten.

Tarkoituksenmukaisimpana pidetään kilometripohjaisten maksujärjestelmän käyttöönottoa. Pääkaupunkiseudulla ruuhkamaksu olisi kahdeksan senttiä kilometriltä ruuhka-aikaan ja neljä senttiä ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Öiseen aikaan autoilu olisi ilmaista.

Selvityksen mukaan ruuhkamaksu ohjaisi autoilijoita joukkoliikenteen käyttäjiksi. Helsingin sisäisen joukkoliikenteen kysyntä nousisi neljällä prosenttiyksiköllä.

Kehyskunnissa päästäisiin samoihin lukemiin.

Toteutuakseen tavoite tiemaksuista tulee liittää hallitusohjelmaan viimeistään 2015 vaalien jälkeen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Voisiko moottoritiellä ajamisen tehdä maksulliseksi?

Pääkaupunkiseudulla ja myös muualla Suomessa ollaan pyöritelty jos jonkinlaisia ruuhka- ja tienkäyttömaksuja.

Kyllä 32% Ei 68%

Vastanneita 19739

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.