lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Liikenteessä kuoli viime vuonna 366 ihmistä

19.1.2006 9:44

LEHTIKUVA / JAAKKO AVIKAINEN

Sankka lumisade ja liukkaus aiheuttivat kolarisuman Uudellamaalla maaliskuussa.  Lahdenväylällä Keravalla kuoli yksi ihminen.

Sankka lumisade ja liukkaus aiheuttivat kolarisuman Uudellamaalla maaliskuussa. Lahdenväylällä Keravalla kuoli yksi ihminen.

Suomen tieliikenteessä kuoli viime vuonna yhteensä 366 ja loukkaantui 8 979 ihmistä. Kuolleita oli 4 vähemmän ja loukkaantuneita 493 enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana.

Turmissa kuolleiden määrä jäi nyt kolmantena peräkkäisenä vuotena alle 400 ihmisen. Edelleen ollaan kuitenkin kaukana viranomaisten tavoitteista, Suomen liikennekuolemia haluttaisiin laskea alle 250:een vuoteen 2010 mennessä.

Muutos loukkaantuneiden määrässä johtuu lähinnä siitä, että onnettomuuksien tilastointitapaa on muutettu toukokuussa.

Joulukuussa tieliikennekuolemien määrä laski hivenen. 20 ihmistä sai surmansa.

Koko vuoden aikana turmissa kuolleista oli liikkeellä henkilöautolla 232, pakettiautolla 8, kuorma-autolla 6 ja linja-autolla 1. Jalankulkijoita kuoli 41, polkupyöräilijöitä 38 ja moottoripyöräilijöitä 30. Lisäksi kuoli 10 muuta tienkäyttäjää.

Moottoripyöräonnettomuuksissa kuolleiden määrä on kasvanut reilusti, sillä luku on kolminkertaistunut viidessä vuodessa. Taustalla vaikuttaa se, että moottoripyöriä on ostettu vinhaan tahtiin.

Suurin osa kuolleista on 35–65-vuotiaita, kun aiemmin kohtalokkaisiin moottoripyöräturmiin joutuivat etenkin nuoret.

Viime vuonna sattui useita vakavia onnettomuuksia. Tammikuun loppupuolella Loimaalla henkilöauto ja tilataksi ajoivat yhteen, ja turmassa kuoli seitsemän ihmistä, suurin osa heistä nuoria.

Maaliskuussa sadat autot kolaroivat Helsingin sisäänajoteillä aamuruuhkassa. Ketjukolarit vaativat kolmen ihmisen hengen ja lähes 70 loukkaantui.

Kesäkuussa sattui kaksi kolme ihmishenkeä vaatinutta liikenneonnettomuutta Kesälahdella ja Jyväskylän maalaiskunnassa.

Heinäkuussa Valkealan Utissa sattui vakava kolari, jossa oli mukana rekka ja neljä henkilöautoa. Kolme kuoli ja seitsemän loukkaantui.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.