lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Liikunta on Auroran koulun suosikkiaine

9.2.2012 13:54

Auroran koulu on yhteisesti aktiivinen muun muassa kokeilemaan uusia asioita. Tällä kertaa Auroran koulussa järjestettiin oppiainevaalit.

Jokainen oppilas oli äänioikeutettu. 174 oppilasta äänesti oman suosikkiaineensa, äänistä 15 oli hylätty piirroksien tai muiden kirjoitusten takia. Eniten suosiota sai liikunta, joka äänesti 42 prosenttia vastanneista.

Lisäksi toiseksi tuli käsityö jota äänesti 25 prosenttia ja kolmannelle sijalle ylsi juuri ja juuri kuvataide jota äänesti 11 prosenttia.

Auroran koulun liikunta on hyvin monipuolista.

Koulumme kannustaa monin tavoin oppilaita liikkumaan ja siksi Aurorassa on lähes ainutlaatuinen välinelainaamo, josta oppilaat voivat lainata urheiluvälineitä välituntien ja Auroran koulun oman siestan ajaksi.

Lainaaminen edellyttää huoltajan allekirjoittamaa lainaus lupaa. Jos oppilas rikkoo tai käyttää välineitä väärin hän menettää lainauslupansa ja joutuu korvaamaan vahingot. Koulussamme on aina joka eri vuoden aikana eri liikunta jaksot. Ensimmäisellä ja toisella luokalla ei ole jaksoja, vaan heidän oma opettajansa pitää tunteja.

3–6-luokille on erikseen oma liikunnanopettaja.

Syksyisin suunnistamme niin paljon kuin sää sallii, ja sisällä meillä on koripalloa. Talvisin me hiihdämme, luistelemme ja sisällä pelaamme lentopalloa. Myös meillä voi olla telinevoimistelua. Keväällä me olemme paljon ulkona pelaamassa pesä- ja jalkapalloa. Meillä on myös yleisurheilua.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.