tiistai 9.2.2010 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Linja-auton kuljettajaa puukotettiin ryöstössä Kaakkois-Suomessa

25.11.2009 12:28

Virolahti. Linja-auton kuljettajaa lyötiin useita kertoja teräaseella ryöstön yhteydessä eilisiltana Virojoella Kaakkois-Suomessa. Poliisi otti teosta epäillyn 20-vuotiaan virolaismiehen kiinni pari tuntia myöhemmin virojokelaisesta yksityisasunnosta.

Ryöstössä loukkaantunut noin 60-vuotias naiskuljettaja leikattiin yöllä Kotkan keskussairaalassa, ja hänen vointinsa on poliisin mukaan suhteellisen hyvä. Nainen päässee sairaalasta lähipäivinä. Kuljettaja sai useita iskuja eri puolille kehoa. Alustavien tietojen mukaan iskuja oli yli kymmenen.

Epäilty nousi bussiin Helsingissä. Haminan linja-autoasemalla mies oli poliisin mukaan auttanut kuljettajaa kantamaan Matkahuollon paketteja. Linjan päätepysäkillä Virojoen linja-autoasemalla hän iski sitten kuljettajan kimppuun ja vei tältä rahalaukun. Kello oli tuolloin noin 20.30. Autossa ei ollut enää muita matkustajia.

Kuljettaja pystyi hälyttämään apua. Miehen etsintöihin osallistui poliisipartioiden lisäksi useita rajavartijoita sekä Lappeenrannasta saapunut koirapartio.

Jäljittäjät löysivät matkan varrelta kuljettajan rahalaukun sekä linja-autoon kuuluvia papereita. Itse epäilty tavoitettiin virojokelaisesta asunnosta hieman ennen kello yhtätoista.

Asunnossa oli toinenkin mies, joka otettiin myös kiinni jatkotutkintaa varten.

"Epäiltyä ei ole ehditty kuulustella, mutta uhria kuullaan paraikaa sairaalassa. Iltapäivällä tiedämme enemmän", kertoi rikoskomisario Bengt Brinkas aamupäivällä.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä ryöstönä. Epäillyn vangitsemisesta päätetään viimeistään perjantaina.

Brinkas pitää Virojoen tapausta harvinaisena.

"Uhkaavia tilanteita on sattunut enemmänkin taksinkuljettajille. Takseissahan ollaan useammin kuljettajan kanssa kahdestaan kuin linja-autoissa."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.