1.9.2006 20:45
Liikenne- ja viestintäministeriö ostaa oikoradalta lähinnä työmatka- ja asiointiliikennettä palvelevia lähijunavuoroja, joita saattaisi aluksi käyttää 400 000 matkustajaa vuodessa. Pelkillä lipputuloilla liikenne ei pyörisi.
Kehitystä on ministeriön mukaan vaikea arvioida, mutta määrä voisi nopeastikin kasvaa miljoonaan matkaan.
Arkisin Helsingin ja Lahden välillä liikkuu 11 ja viikonloppuisin kahdeksan lähijunaa.
Jos junille on kysyntää, ministeriö lupaa lisätä tarjontaa vuodesta 2008 eteenpäin. Asiasta päätetään ensi syksynä.
Ministeriön ostorahat säilyisivät ennallaan. Kun matkustajia olisi arvioitua enemmän ja VR:n lipputulot näin kasvaisivat, ostorahoja tarvittaisiin matkustajaa ja vuoroa kohti vähemmän, ja rahat riittäisivät yhä useamman lähijunavuoron ostamiseen.
Ministeriön satsaus oikoradan juniin on melkoinen: pääkaupunkiseudun kymmenen miljoonan euron potista oikoradan matkoihin käytetään lähes kolmannes.
Pääkaupunkiseudun lähijunissa tehtiin jo yksinomaan YTV-alueella viime vuonna lähes 41 miljoonaa matkaa.
Yöjunareittien lakkauttamista vastustetaan jäähyväistempauksella 2.9.2006
Juna-aikataulut muuttuvat koko maassa 1.9.2006
KOMMENTTIIllan viimeinen juna lähtee kello 14.55 31.8.2006
TIETOKULMAOikoradalla on Suomen pisimmät rautatiesillat 1.9.2006
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi