lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Loviisa ei myykään tonttia ydinvoimalaa varten

9.5.2007 20:10 | Päivitetty: 9.5.2007 21:13

Loviisa. Loviisan kaupunki ei myy energiayhtiö E.ONille maata uutta ydinvoimalaa varten. Kaupunginvaltuusto päätti hylätä maakaupat äänin 16–11 kokouksessaan keskiviikkoiltana.

Saksalainen energiajätti tavoitteli 112 hehtaarin merenrantatonttia läheltä Hästholmenin saarta, jossa Fortumilla on kaksi ydinreaktoria. Yhtiö kärkkyy mahdollisuutta rakentaa kuudes ydinvoimala, jos eduskunta päättää sallia sen pystyttämisen.

Päätös hylätä kaupat oli monelle yllätys, sillä kaupunginhallitus esitti valtuustolle maiden myyntiä 6,5 miljoonalla eurolla.

E.ON Suomen toimitusjohtaja Matti Manninen oli vähäsanainen kaupan kaatumisen jälkeen.

”Arvioidaan tilanne rauhassa, ja johtopäätösten aika on myöhemmin”, hän kertoo.

Loviisassa valtuuston päätöstä edelsi parin viikon kova kohu. Kaupungissa oltiin närkästyneitä erityisesti siitä, että suuri osa Valkon kylää jäisi mahdollisen ydinvoimalan suojavyöhykkeen sisään.

Säteilyturvakeskuksen ohjeiden mukaan voimalaa ympäröi viiden kilometrin suojavyöhyke, jolla saa asua enintään 200 ihmistä. Jos uusi voimala olisi rakennettu, vyöhykkeen sisään olisi jäänyt lähes kymmenkertainen määrä loviisalaisia.

Kaupunkilaiset ärsyyntyivät myös tavasta, jolla suunnitelmaa valmisteltiin. Valkolaisen asukasaktiivin Sonja Ilvetsalo-Koskisen mielestä kauppaa hierottiin salamyhkäisesti.

”On eri asia, myydäänkö alue mattimeikäläiselle vai Matti Manniselle maailman suurimmasta yksityisestä energiajätistä”, hän sanoo.

Kaupunginjohtaja Olavi Kalevan mukaan kaupankäynti sujui normaalien pelisääntöjen mukaan.

”On luonnollista, ettei tällaista ratkaista torikuppiloissa”, Kaleva sanoo.

Kauppasuunnitelma sai kuitenkin tavalliset loviisalaiset liikkeelle kuppiloista. Maakauppaa vastustavaan adressiin kerättiin muutaman päivän aikana lähes 1 200 nimeä.

Iltapäivällä ennen kokousta noin 300 ihmistä kerääntyi torille mielenosoitukseen vastustamaan suunnitelmaa, ja valtuuston kokouksen tungoksessa osa yleisöstä joutui kuuntelemaan puheenvuoroja seisaallaan.

Myyntiä vastustaneet valtuutetut olivat huolissaan kaupungin imagosta, turvallisuudesta ja voimalan ympäristövaikutuksista. Toisessa vaakakupissa painoivat työpaikat ja verotulot.

” Tilannetta ei myöskään paranna se, että kaupunki voisi olla tulevaisuudessa ydinjätteen loppusijoituspaikka”, valtuutettu Jaana Visavuori-Terävä (r) kommentoi.

”Tulee muistaa, että pelkkä idylli ei tuo meille verotuloja palveluihin”, Sinikka Heikkinen (sd) sanoi.

Kaupunginhallitus lisäsi juuri ennen kokousta sopimusluonnokseen vielä yhden purkupykälän, mutta se ei kääntänyt valtuutettujen päitä. Tuloksen ratkettua yleisö osoitti pitkään suosiotaan puheenjohtajan varoittelusta huolimatta.

Ilvetsalo-Koskisen mielestä kaupunkilaisten aktiivisuus ratkaisi päätöksen.

”Harmittaa, kun ei ole shamppanjaa mukana. En uskaltanut edes unelmoida, että olisi tällainen vaihtoehto”, Ilvetsalo-Koskinen kertoo.

Kokousta seurannut kansanedustaja Heidi Hautala (vihr) arvioi, että sopimusta energiajätin kanssa olisi ollut hyvin vaikea purkaa, jos nimet olisi laitettu sopimukseen. Hautala piti päätöstä myös demokratian voittona.

”Salailu, joka suunnitelmaan liittyi, oli ennenkuulumatonta ja sensaatiomaista”, hän sanoo.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.