lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kirkosta erosi taas ennätysmäärä

2.1.2008 14:30 | Päivitetty: 2.1.2008 19:09

Luterilaiseen kirkkoon kuuluvien osuus laskee kohti 80 prosentin rajaa. Kirkkoon kuului Väestörekisterikeskuksen ennakkotietojen mukaan vuoden lopussa enää 81,7 prosenttia suomalaisista.

Vielä vuosi sitten kirkkoon kuului 82,4 prosenttia. Lasku on ollut tasaista koko vuosituhannen.

Kirkosta erosi jälleen ennätysmäärä, 37 481 ihmistä. Se on lähes kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin vuonna 2000.

Kun liittyneiden määrä on samaan aikaan pysynyt melko vakaana, kirkon ”nettotappio” eli eronneiden ja liittyneiden erotus on yli kymmenkertaistunut tällä vuosituhannella.

Vuonna 2000 kirkosta eronneita oli 2 400 enemmän kuin liittyneitä, ja viime vuonna eronneita oli jo 26 521 enemmän kuin liittyneitä.

Jo 86 prosenttia hoiti viime vuonna eroamisen netissä eroakirkosta.fi -palvelun kautta. Tampereen vapaa-ajattelijoiden nettipalvelun ovat löytäneet erityisesti 18–29-vuotiaat.

Helsingin seurakunnista erosi alustavien tietojen mukaan noin 5 200 ihmistä. Luvussa eivät vielä ole mukana kaikki vuoden viimeisinä päivinä eronneet, koska maistraatti ei ole ehtinyt käsitellä kaikkia muutoksia.

Helsingin seurakuntayhtymän viestintäjohtajan Seppo Simolan mukaan kampanja ei silti ole epäonnistunut, koska sen tarkoitus ei ole hankkia lisää jäseniä vaan saada ihmiset pohtimaan uskonasioita.

Kysymys ei hänen mukaansa ole siitä, että kampanja olisi ärsyttänyt ihmisiä eroamaan, koska jäsenmäärä on laskenut tasaisesti koko vuoden.

”Eroamiseen vaikuttavat monet asiat, kuten yleinen ilmapiiri kirkon ympärillä”, Simola sanoo.

Melkein kaikki helsinkiläiset, 5 088, erosivat netissä. Simola ei usko, että netin helppous lisäisi eroamista: ”Ei kirkkoon kuuluminen voi olla teknisistä kommervenkeistä kiinni.”

Kirkkoon voi myös liittyä netissä, ja sitä kautta jäseniä on Simolan mukaan tullut ”jonkin verran”. Netissä voivat liittyä vain joskus aiemmin kirkkoon kuuluneet, koska liittyminen ei onnistu kastamatta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.