lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Maahanmuuttajataustaisia opettajia tuhatkunta

18.11.2006 20:30

Suomen eri oppilaitosten koulutukseen osallistui viime vuonna 34 000 ulkomaalaista tai vieraskielistä oppilasta. Valtaosa heistä käy peruskoulua.

Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n jäsenistä noin prosentti eli 800 on ulkomaan kansalaisia. Lisäksi opettajina on satoja Suomen kansalaisuuden jo saaneita.

OAJ:n kyselyyn keväällä vastasi 280 opettajaa, jotka olivat lähes 40 maasta. Kaksi kolmasosaa oli suorittanut opettajantutkinnon muualla kuin Suomessa ja viidesosalla oli suomalainen opettajantutkinto. Joka viides oli kohentanut kelpoisuuttaan Suomessa.

Muualla suoritetun tutkinnon perusteella voi saada Opetushallituksen päätöksen kelpoisuudesta joko suoraan tai täydentämällä opintojaan Suomessa. Kelpoisuuksia haetaan ja myönnetään näin useammin aineen- kuin luokanopettajille.

Suomessa on järjestetty hankerahoituksella pätevöittämiskursseja muualta tulleille opettajille muutaman vuoden ajan. Niitä on ollut esimerkiksi Jyväskylässä, Turussa ja Helsingissä.

Varsinaisessa opettajankoulutuksessa kiintiö maahanmuuttajataustaisille on Helsingin yliopiston luokanopettajaopetuksessa.

Laatujohtaja Ritva Jakku-Sihvonen Opetushallituksesta korostaa, että myös suomalaisopettajille tulee opettaa lisää vieraiden kulttuurien tuntemusta esimerkiksi täydennyskoulutuksena: "Opettajien pitää tietää kunnolla esimerkiksi uskonnoista kuten islamista, yleinen puhe monikulttuurisuudesta ei auta."

Opetusministeriön työryhmä saa pian valmiiksi ehdotuksensa maahanmuuttajaopetuksen opettajatarpeista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.