Mannerheim-ristin ritarista tuli vatsasotainvalidi

Pentti Iisalo sai sodasta ritarin arvon ja hyvän vaimon

Maaliskuun 13. oli kylmä päivä vuonna 1940.

"Meidät tuotiin kuorma-autolla Kouvolasta Virolahdelle. Meinasin jäätyä matkalla", lahtelainen Pentti Iisalo, 87, muistelee.

Tuona päivänä päättyi Talvisota. Siitä on tänään tiistaina kulunut 67 vuotta.

Pian alkoi toinen sota. Se teki parikymppisestä sotilaasta sankarin ja "fyysisesti romun". Sodan alkuvaiheessa elokuussa 1941 Iisalo sai ryhmänsä kanssa tehtäväksi motittaa pieneksi huvennut venäläisten divisioona sillalle.

Hän valtasi venäläisten panssarintorjuntatykin, käänsi sen vastustajaa kohti ja ampui 40 kertaa. Autokolonna pysähtyi siihen.

Urotyö teki Iisalosta Mannerheim-ristin ritarin numero 16.

"En minä tykkiä itse vallannut. Mukana oli kaveri, joka ammuttiin siihen viereen. Minä otin tykin haltuun. Piti vähän roplata ensin, että se rupesi pelaamaan. Ensimmäinen laukaus osui vihollisen ammusvarastoon. Se oli pitkälti siinä."

Se oli Iisalon ryhmän kolmas iso motitus. Onnistuminen vaikutti laajemmin sodan kulkuun. Pian venäläisten rintama murtui.

"Miehiä juoksi Pietariin asti."

Pentti Iisalo on yksi viidestä vielä elossa olevasta ritarista. Ritarius auttoi häntä saamaan sodan jälkeen työpaikan Enso-Gutzeitilla. Hän tekikin koko työuransa metsäyhtiössä eri tehtävissä.

Kotona Lahdessa olohuoneen pöytää koristaa nippu sinivalkoisia kukkia.

"Täällä kävi ritarifani minua haastattelemassa. Heitä käy silloin tällöin."

Sotien jälkeen Iisalo on toiminut ritareiden yhdistyksessä. Omia ei ole jätetty. "Osa meistä oli köyhiä. Ostimme eräälle pienviljelijälle lehmän sodan jälkeen. Ja kun moottorisahat tulivat, hän sai parhaan sahan mitä maasta löytyi."

Elämässä on ollut paljon muutakin kuin ritarius. Iisalo sanoo, että hänen rauhanaikainen elämänsä "on ollut onnistunutta". Se auttoi irtaantumaan sota-ajasta.

"Sota oli kauhean raskasta aikaa. Jotkut asiat eivät lähde päästä pois ikinä. Mutta me oltiin nuoria, ja nuoret elävät toivossa. Niistä asioista oli pakko päästää irti."

"Sain onnellisen perhe-elämän, viisi lasta ja äärettömän hyvän vaimon."

Iisalon oma sota päättyi, kun putkimiinan räjähdys silpoi jalat. Ritari makasi kolme viikkoa sairaalassa ennen kuin lääkäri uskoi, että sisällä on sirpaleita. Kun yksi tuli näkyviin, hän pääsi leikkaukseen.

"Kun heräsin leikkauksen jälkeen, olo oli niin taivaallinen, että minua kaksi kertaa vanhempi ylihoitaja näytti ihanimmalta enkeliltä. Kun siitä vielä tokenin, aloin katsella nuorempia hoitajia."

Hoitajien joukossa oli muuan Hilkka. Nuoren naisen laulutaito teki vaikutuksen Iisaloon.

"Ajattelin, että tuossa on minulle hyvä. Kahden kuukauden kuluttua oltiin kihloissa."

Iisalo asuu nyt yksin Lahdessa. Puoliso kuoli viime vuoden lopulla. Iisalo hoiti halvaantunutta vaimoa kuusi vuotta kotona.

"Aloin itse kodinhoitajaksi. Opin sota-aikana laittamaan ruokaa."

Hän on vielä hyvässä kunnossa, kauppareissutkin hoituvat omalla autolla.

"Itse asiassa olen romu", Paavo Lipposen eno ja kummisetä paljastaa.

"Olen vatsasotainvalidi. Sairastelin sodassa paljon, ja olen kärsinyt vatsaoireista siitä lähtien."

Kahvia vatsa ei kestä ollenkaan. Vuoden ainoan kupillisen hän juo linnan juhlissa.

"Olen 60 prosentin sydän-invalidi ja 35 prosentin sota-invalidi. Sen viisi prosenttia, joka on jäljellä, täytyy olla terästä", Iisalo naurahtaa.

Sininen hetki. Pidetään huolta -konsertti Talvisodan päättymisen 67-vuotispäivänä tänään

Helsingissä Temppeliaukion kirkossa kello 18.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi