perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Melojia etsittiin laajalti kastuneen puhelimen takia Kotkassa

1.8.2010 7:14

Kotka. Kotkan edustalla etsittiin kahta kadonneeksi epäiltyä melojaa sunnuntain vastaisena yönä, kertoo Merivartiosto. Melojat eivät kuitenkaan lopulta olleet hädässä, kun helikopteri paikansi heidät kolmen tunnin etsintöjen jälkeen.

Etsinnät käynnistettiin, koska melojien puhelin paikannettiin merialueelle, eikä heihin saatu yhteyttä. Lopulta selvisi, että toinen melojien kännyköistä oli kastumisen vuoksi epäkunnossa ja toinen puhelin oli jäänyt epähuomiossa Kaunissaareen, jossa melojat olivat aiemmin pysähtyneet.

Mukana etsinnöissä oli meripelastushelikopterin lisäksi kolme partiovenettä ja vartiolaiva Merikarhu. Merivartiosto muistuttaa, että reittisuunnitelmista on syytä ilmoittaa lähipiirille ja että puhelimet tulee suojata kosteudelta.

Sunnuntain vastaisena yönä etsittiin myös mahdollisen hätäraketin ampujaa Raaseporin saaristossa, mutta etsinnöissä ei löytynyt mitään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.