lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Meri-Rastilan ala-aste teatterissa

10.2.2012 10:44

Aino Osmala, 11, (vas.) Lotta Martikainen, 11 ja Alesia Kolohmainen, 11 pitivät teatteriretkestä.

Aino Osmala, 11, (vas.) Lotta Martikainen, 11 ja Alesia Kolohmainen, 11 pitivät teatteriretkestä.

Innostunut puheensorina valtasi Helsingin Kaupunginteatterin suuren näyttämön. Meri- Rastilan ala-asteen oppilaat olivat tulleet katsomaan Kolme iloista rosvoa -näytelmän koko koulun voimin. Monelle tämä oli ensimmäinen kerta teatterissa. Salissa ihmeteltiin, miten näyttelijät mahtuvat esiintymään niin pienellä lavalla. Lopulta esirippu aukesi ja verhon takaa paljastui suuri lava.

Näytelmään mahtui vauhtia, musiikkia, toimintaa ja jännitystäkin. Välillä raitiovaunu räjähteli ja kipinöi ja leijona karjui. Silloin vedettiin syvään henkeä. Väliajalla syötiin eväitä ja juteltiin hauskoista kohtauksista. ”Mun mielestä hauskaa oli kun rosvot räppäsivät”, kertoi Jenna, 11.

Rosvojen möhömaha -vitsit ja piereskely naurattivat varsinkin pienempiä koululaisia. Kuudesluokkalaisten tyttöjen mieltä järkytti ja nauratti Joonatanin vierailu katsomossa.

”Mä oon täällä mun uusien frendien kanssa”, kailotti Joonatan. Esityksen jälkeen rosvojen leijona vieraili katsomossa. Pienet starttiluokkalaiset kerääntyivät utelemaan vuorotellen miten sillä on niin kova ääni. Leijona yritti selittää tekniikkaa, mutta se oli pienten vaikea ymmärtää. Muutkin starttiluokkalaiset kysyivät vuorollaan leijonalta kysymyksiä.

”Tuutko sä tänään illalla meille?”, kysyi Sebastian, 7.

Leijona tokaisi, että hommia on vielä jäljellä, mutta katsotaan jos ehtisi myöhemmin. Kardemumman kaupungin vauhti ja meininki ei jäänyt keneltäkään huomaamatta, mutta arkeen on joskus vielä palattava. Onkohan sekin yhtä seikkailua?

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.