perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Merivesi on tavallista lämpimämpää

25.1.2008 9:55

Merivesi on vuodenaikaan nähden tavallista lämpimämpää. Merentutkimuslaitoksen mukaan veden lämpötila Suomea ympäröivällä merialueella on asteen tai kaksi yli pitkäaikaisen keskiarvon.

Helsingin edustalla merivesi on noin kaksiasteista ja ulompana asteen verran lämpimämpää.

Selkämerellä veden lämpötila on 2–3 ja Perämerellä 1–2 astetta.

Lämpimästä vedestä johtuen jäätä on vähemmän kuin yleensä samaan aikaan vuodesta.

Esimerkiksi Perämeri on usein tammikuussa kokonaan jäässä. Nyt jäätä on vain Oulun, Kemin ja Tornion edustalla.

Jääpalvelusta arvioidaan, että Perämeri jäätyy aikaisintaan helmikuun ensimmäisen viikon jälkeen.

Normaalitalvena jäätä olisi myös Helsingin ja Tallinnan välisellä ulapalla.

Suomenlahdella jäässä ovat vain sisälahtien pohjukat. Jonkin verran jäätä on myös Viipurin ja Pietarin edustalla. Suomenlahden otaksutaan jäätyvän vasta helmikuun puolivälissä.

Jäätä on nyt vähemmän kuin viime talvena, jolloin meri pysyi myös pitkään sulana. Jääpalvelun tilastoimista 300 talvesta vähäjäisimpiä ovat olleet talvet 1960–61 ja 1989–90. Tähän asti vähäjäisin kymmenvuotisjakso oli 1930-luvulla.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.