29.6.2010 9:43
Vuoden 2008 lopusta työttömien määrä kasvoi 66 000 henkilöllä.
Suomalaisten miesten riski joutua työttömäksi oli viime vuonna 58 prosenttia suurempi kuin naisten. Vuodesta 2008 työttömyysriski kasvoi 48 prosenttia, kun se naisilla kasvoi 37 prosenttia.
Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastoista. Niiden mukaan työssäkäyvän miehen riski joutua työttömäksi oli 6,4 prosenttia ja naisen 4,1 prosenttia vuonna 2009. 18–24-vuotiaiden ikäluokassa miesten riski on naisiin verrattuna yli kaksinkertainen. Muissa ikäluokissa se on noin puolet suurempi.
Viime vuoden lopussa työttömänä olleista yli 40 prosenttia oli töissä vuotta aiemmin. Lähes yhtä suuri osa oli työttömänä. Alle 10 prosenttia työttömistä opiskeli.
Vuoden 2008 lopusta työttömien määrä kasvoi 66 000 henkilöllä, mikä tekee prosenteissa 28. Kokonaistyöttömyysaste kohosi 8,9 prosentista 11,5 prosenttiin. Alle 30-vuotiaiden miesten työttömyys kasvoi lähes 50 prosenttia, naisten noin 30 prosenttia.
Eri alojen vertailussa korkein työttömyysriski oli rakentamisessa, 12,1 prosenttia. Teollisuuden aloilla riski jäädä ilman työtä oli 10,4 prosenttia ja kaivostoiminnassa 9,1 prosenttia. Pienimmät työttömyysriskit olivat sähkö-, kaasu- ja vesihuollossa (1,7 prosenttia), rahoitustoiminnassa (2,4 prosenttia) sekä julkisessa hallinnossa ja maanpuolustuksessa (2,5 prosenttia).
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi