13.3.2009 13:23 | Päivitetty: 13.3.2009 19:33
Yliopistolakia vastaa marssittiin nyt aiempaa synkemmissä tunnelmissa.
Mielenosoitus yliopistolakia vastaan jatkui perjantaina Helsingin yliopiston päärakennuksen valtaamisella. Opiskelijatoiminta-verkoston tiedottaja Ilpo Puhakka kertoi Helsingin Sanomille, että päärakennukseen Fabianinkadulle marssi mielenilmauksen jälkeen 200–400 ihmistä.
Helsingin yliopiston viestintäosaston mukaan valtaajien joukko oli pienempi, noin sata ihmistä.
Mielenosoittajat kokoontuivat alkuillasta opiskelijaravintola Unicafeen, jossa oli määrä suunnitella valtauksen kulkua. Puhakan mukaan mielenosoittajat aikovat pysyä rakennuksessa yli yön.
Aiemmin päivällä noin tuhannen mielenosoittajan joukko marssi Eduskuntatalon eteen huutamaan yliopistouudistusta arvostelevia iskulauseita: ”Kuka laitoksestaan haluaa tietotehtaan? Ei kukaan.”
Vaikka iskulauseisiin kuului myös, ”Henna, meillä palaa pinna”, ei opetusministeri Henna Virkkusta (kok) nähty muuten kuin mielenosoittajien pykäämänä lituskaisena vaneriversiona, joka ehti Senaatintorin alkulämmittelyissä vieriä kovaa vauhtia alas Tuomiokirkon portaita.
Mielenilmauksessa tavoiteltiin tällä kertaa synkempiä sävyjä kuin helmikuisessa marssissa.
Senaatintorin palopuheissa Opiskelijatoiminta-verkoston nimeämänä ”painajaisten perjantaina” moitittiin yliopistolain lisäksi muitakin hallituksen tekoja Lex Nokiasta aina eläkeasioihin. Myös opintotuen muuttumista lainapainotteiseksi ennakoitiin.
Helsinkiin opiskelijoita ja henkilöstöä oli tullut busseilla muun muassa Joensuusta, Tampereelta ja Turusta sekä omilla kyydeillä ympäri Suomea.
Helmikuisen mielenilmauksen päätteeksi joukko opiskelijoita valtasi hallintorakennuksen.
Yliopiston valtaus jatkuu ainakin sunnuntaihin asti 14.3.2009
Myös Jyväskylän opiskelijat purnasivat 13.3.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi