22.9.2008 14:03
Espanjalaiset Javier (vas.) ja Alberto viihtyivät Helsingin-lomallaan viime talvena.
Suomea ei pidetä kiinnostavana matkailukohteena ja kulttuurimaana, paljastuu maihin liittyviä mielikuvia selvittäneestä kansainvälisestä tutkimuksesta. Suomen vahvuuksiksi tutkimukseen osallistuneet listasivat hallinnon, luovuuden, huippuideat ja ympäristövastuun.
Kokonaisarvioinnissa Suomi oli 50 maan joukossa sijalla 18. Listan kärjessä olivat Saksa, Ranska ja Britannia. Pohjoismaista parhaimmin sijoittui Ruotsi, joka oli kymmenes.
Heikoimmat arviot Suomi sai Latinalaisesta Amerikasta ja Afrikasta. Ruotsalaiset ja venäläiset sen sijaan arvostavat Suomea.
Tutkimustulokset toimivat pohjatietona ulkoministeri Alexander Stubbin (kok) viime viikolla asettamalle valtuuskunnalle, jonka tavoitteena on parantaa Suomen kilpailukykyä vahvan maakuvan avulla. Ryhmän vetäjänä toimii Nokian ja Shellin hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila.
Tutkimukseen haastateltiin internetissä 20 000:ta ihmistä 20 maassa. Tutkimuksen teki Gfk Group. Suomi oli mukana tutkimuksessa ensimmäistä kertaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi