perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Miespappi kieltäytyi taas työstä naiskollegansa kanssa Vammalassa

16.12.2007 20:30

Kiista naispappeuden ympärillä ei ota laantuakseen Vammalan seurakunnassa. Pastori Markus Malmivaara kieltäytyi sunnuntaina jo toistamiseen toimittamasta jumalanpalvelusta naispastorin kanssa. Asiasta kertoi Aamulehti nettisivuillaan.

Aamulehden mukaan Tyrvään kirkossa oli kiistan vuoksi tavallista vähemmän seurakuntalaisia jumalanpalveluksen aikana.

Vammalan seurakunnan kirkkoherra Osmo Ojansivu kertoo pastorin ilmoittaneen kuluneella viikolla, että hän ei aio edelleenkään pitää jumalanpalvelusta naispapin kanssa. Kirkkoherralle ilmoitus ei ollut yllätys.

"Tiesin, että mitään hievahdusta ei ole tapahtunut ja pastori on kannassaan", sanoi Ojansivu STT:lle. Malmivaaran aiemmasta kieltäytymisestä on jo tehty ilmoitus Turun tuomiokapitulin selvitysasiamiehelle.

Edellisen kerran Malmivaara kieltäytyi yhteistyöstä naispapin kanssa syksyllä. Jumalanpalvelusvuorot kiertävät pappien kesken. Vuorot osuivat tällä kertaa niin, että jumalanpalvelusta olisi ollut pitämässä mies- ja naispappi, selvittää kirkkoherra. Hän itse tuurasi kieltäytynyttä pastoria Tyrvään kirkossa sunnuntaina.

Naispappeuskiista on vellonut Vammalassa pitkään. Saman seurakunnan kappalainen Jari Rankinen on hänkin kieltäytynyt tekemästä työtä naispastorien kanssa. Rankinen erotettiin pappisvirasta marraskuussa kolmeksi kuukaudeksi. Turun tuomiokapitulin päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.