lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Mikko Alkio junaili Microsoftin lahjoituksen kouluille

29.1.2008 21:01

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) entinen avustaja ja elinkeinoministeriön uusi valtiosihteeri Mikko Alkio (kesk) oli junailemassa ohjelmistoyhtiö Microsoftin arvosteltua ohjelmistolahjoitusta Suomeen.

Alkio työskenteli Microsoftin tietoyhteiskuntasuhdejohtajana vielä pari viikkoa sitten, kun pääministeri vieraili Yhdysvalloissa.

Vanhanen tapasi vierailullaan Microsoftin hallituksen puheenjohtajan Bill Gatesin, joka lupasi Suomen kouluille ilmaisen Live@edu -ohjelmistokokonaisuuden.

"Pääministeriltä tuli pyyntö, että hän haluaisi tavata Gatesin. Siinä me oltiin avuksi. Kun tapaamista valmisteltiin, selvitettiin, saako tämän lahjan julkistaa samalla", Alkio toteaa.

Vanhanen otti lahjoituksen vastaan Yhdysvalloissa ja kehui sen vastaavan Suomen tietoyhteiskuntatavoitteita. Kotimaassa häntä arvosteltiin heti rajusti. Opetusministeriön tukeman ja pääministerin mainostaman ohjelmiston on väitetty rajoittavan kilpailua ja sitovan koulut Microsoftin tuotteisiin.

"En halua ottaa kantaa, oliko luvan saaminen helppoa tai vaikeaa. Siihenkään en voi ottaa kantaa, miten pääministeri teki päätöksen", Alkio sanoo.

Suomen Microsoftin toimitusjohtaja Ari Rahkonenkaan ei paljasta neuvottelujen kulkua. Hänen mukaansa yhtiön "yhteiskuntasuhteiden johtajan tehtävä on pitää suhteita päättäjiin valtionhallinnossa ja ajaa tiettyjä projekteja."

Rahkosen mukaan itse ajatus tyrkyttää Live@edu-palveluita suomalaisille kouluille oli kuitenkin hänen. Se syntyi vuodenvaihteessa juuri ennen Vanhasen matkaa. Microsoft oli jo aikaisemmin keskustellut palvelun tarjoamisesta yksittäisten koulujen kanssa. Pääministerin ja Gatesin tapaaminen toi toimitusjohtajan mukaan hankkeelle "jonkin verran" lisää näkyvyyttä.

Alkio työskenteli vielä viime vaalikaudella pääministeri Vanhasen kabinetissa talouspoliittisena neuvonantajana.

Microsoftille Alkio siirtyi huhtikuussa sen jälkeen, kun hänen oma eduskuntavaalikampanjansa epäonnistui.

Tammikuun 16. päivänä Alkiosta tuli Mauri Pekkarisen (kesk) valtiosihteeri elinkeinoministeriöön. Alkion nykyiseen työhön kuuluu muun muassa innovaatio- ja teknologiapolitiikka ja kilpailun edistäminen. Hän ei silti pidä Vanhasen vastaanottamaa lahjaa ongelmallisena.

"Se ei välttämättä ole lahjoitus. Se on vaan teknologiaa, joka tarjotaan suomalaisille kouluille, ei yksinkertainen lahjapaketti. En tiedä, miten paljon se vaatii räätälöintiä kouluissa. Peruskysymys on, että siitä voi myös kieltäytyä", Alkio sanoo.

Omissa äkkinäisissä roolinvaihdoksissaan hän ei näe mitään kummallista tai väärää.

"Toivon päinvastoin, että olisi enemmänkin liikettä yksityisen ja julkisen sektorin välillä. Tiedän kyllä, että tämän saa väännettyä näyttämään kaikennäköiseltä."

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok) on tietoinen Gatesin ohjelmistolahjoitukseen liittyvistä ongelmista. Hän kuitenkin muistuttaa, että koulutuksen järjestäjät päättävät itse, minkälaisia järjestelmiä he hankkivat käyttöönsä.

"Missään nimessä tarkoitus ei ole ohjata kouluja yhden yrityksen palveluiden pariin", Sarkomaa sanoo.

Sarkomaan mukaan ohjelmistojen hankintapäätökset eivät kuulu opetusministeriölle. Hän ei osaa vielä sanoa, tiedottaako ministeriö koulutuksen järjestäjiä Live@edu-palveluun ehkä liittyvistä piilokuluista.

"Olemme vasta saaneet tiedon lahjoituksesta eikä meillä ole vielä yksityiskohtaisia tietoja. Selvää on, että tästä täytyy käydä keskusteluja ja pitää huoli siitä, että oppilaitoksilla on kaikki mahdolliset tiedot päätöksentekoa varten", Sarkomaa toteaa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Pitäisikö Suomen torjua Microsoftin ohjelmistolahjoitus kouluille?

Kansanedustaja Jyrki J. Kasvin mielestä lahja sitoo koululaitoksen Microsoftin mannekiiniksi.

Kyllä 62% Ei 38%

Vastanneita 9004

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.