lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Ministeriö pohtii rehulain tiukentamista

8.4.2009 21:35

Roni Lehti / lehtikuva

Rehuraision tehdas Raisiossa.

Rehuraision tehdas Raisiossa.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) harkitsee, pitääkö salmonellavalvontaa tehostaa ja rehulainsäädäntöä tiukentaa. Syynä on tänä keväänä Rehuraision tehtaalta kanaloihin ja sikatiloille levinnyt salmonellatartunta.

Anttilan mukaan ensin on selvitettävä, miten salmonella pääsi tehtaan tuotantolaitteisiin ja sitä kautta tiloille.

Rehulakia voidaan muuttaa esimerkiksi niin, että kaikki ulkomailta tuotu soija, jota käytetään kanan- ja sianrehuissa, pitää käsitellä puhtaaksi salmonellasta jo ennen kuin se menee tuotantoon.

Tartunnan aiheuttanut salmonella Tennesee on tuttu bakteeri rehutehtailla. Suuri osa Brasiliasta ja Yhdysvalloista tuotavasta, rehujen valkuaisaineena käytettävästä soijasta on salmonellan saastuttamaa. Vaikka tehdastiloja puhdistetaan, on salmonellasta vaikea päästä eroon.

Salmonella on luonnossa yleinen bakteeri, joka käsistä siirryttyään aiheuttaa Suomessakin usein vatsatautiepidemioita. Esimerkiksi kananmunista salmonellaa ei ole löydetty.

Suomi luokitellaankin EU:ssa salmonellattomaksi alueeksi.

Tuorein tapaus ei tilannetta muuta, uskoo osastojohtaja Maria Teirikko Evirasta. Hänen mukaansa Rehuraisiossa ei ole ollut sellaisia laiminlyöntejä, joihin olisi pitänyt puuttua. "Tämä tilanne jatkoselvitetään tarkoin", hän sanoo.

Teirikko uskoo, että Rehuraisio on yrittänyt salmonellavalvonnassa parhaansa. Koska tuontiraaka-aineen käyttö on lisääntynyt, sekä rehualan toimijoiden että viranomaisten tulee arvioida lainsäädännön ja valvonnan kehittämistä tästä näkökulmasta, Teirikko sanoo.

Ihmisiin Raision rehuista peräisin ollut salmonella ei siirtynyt, mutta tiloilla se aiheutti mittavat vahingot.

Tähän mennessä salmonellatartunta on havaittu 31 kanalassa ja kymmenessä sikalassa.

Salmonellan vuoksi eläimet teurastettiin ja eläintilat puhdistetaan. Raisio korvaa vahingot vakuutuksistaan.

Salmonellan saastuttamat rehut valmistettiin Raisiossa linjalla numero seitsemän, jolta tulee noin kaksi prosenttia Suomen rehuista. Sitä, miten salmonella rehuun pääsi, ei vielä tiedetä.

Mahdollista on, että rakenteissa jopa vuosia ollutta saastunutta pölyä pääsi tuotantoon joulukuussa tehtaalla tehtyjen rakennustöiden aikana.

Maa- ja metsätalousministeriön osastopäällikön Matti Ahon mukaan salmonellasta pääsee, jos rehu kuumennetaan valmistuksessa tarpeeksi kuumaksi. Raision tehtaalla lämpötila jäi todennäköisesti liian alhaiseksi eikä bakteeri kuollut.

Raision toimitusjohtaja Matti Rihko ihmettelee maatalousministeriön moitteita. Hänen mukaansa osastopäällikkö Aho ei ole edes käynyt Raision rehutehtaalla tai tutustunut Eviran lausuntoihin.

"Jatkuva salmonellapaine koskee koko rehuteollisuutta. Sitä ei voida sulkea pois. Mutta me teemme kaksi kertaa enemmän salmonellatestejä kuin meiltä edellytetään", Rihko sanoo.

"Salmonellaa tulee tehtaalle koko ajan ulkomaisen rehun mukana. Se pyritään pysäyttämään heti alkuunsa. Salmonella ei ole koskaan aikaisemmin päässyt tuotantolinjallemme, mutta nyt valitettavasti kävi näin."

Rihkon mukaan Raision rehutehtaan ympäristöstä löytyi viime vuonna salmonellaa seitsemän kertaa, mutta saastuneet alueet puhdistettiin joka kerran. Raisio julkisti keskiviikkona Eviran lausuntoja aina vuodesta 2001 lähtien. Kaikissa tehtaan todetaan täyttävän hygieniavaatimukset.

Suomi on riippuvainen ulkomailta tuotavasta valkuaisesta, koska valkuaiseksi käytettävää rypsiä, rapsia, hernettä tai härkäpapua ei kasvateta tarpeeksi.

Rehuraisio tekee noin viidenneksen Suomessa teollisesti valmistettavasta rehusta. Rehuja tekevät myös muiden muassa Suomen Rehu ja A-Rehu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.