lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Ministeri Anttila harkitsisi ruoan laatumerkkiä

24.8.2009 15:38

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) on valmis harkitsemaan Elintarvikevirasto Eviran ideaa ruokakauppojen laatumerkinnästä. Hän korostaa, että elinkeinonharjoittajan näkökulmasta on tärkeää, että kriteerit ovat selvät.

Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallio kertoi Ylen uutisten haastattelussa, että esimerkiksi ovitarra voisi kertoa kuluttajille kaupan saamasta elintarvikkeiden laatua koskevasta huomautuksesta.

Anttila arvioi tarraidean  hyväksi. Hänestä ensin pitää kuitenkin selvittää, miten se voitaisiin käytännössä toteuttaa.

Ministerin mukaan merkin täytyy olla niin ohjeistettu, että kaikkia kohdellaan samalla tavalla.

Kuluttajaliitto on perännyt elintarvikehygieniasta kertovaa merkkiä jo aiemmin. Se uskoo, että yhdenmukainen valvonta ja siitä kertova merkki olisivat kaikkien eduksi.

Päivittäistavarakaupan mukaan merkkijärjestelmää on syytä harkita vasta, kun elintarvikevalvonta on saatu riittävän yhtenäiseksi koko maassa. Sen sijaan yhdistys katsoo, että väitteet laittomuuksista kalan ja lihan myynnissä pitäisi selvittää yhdessä viranomaisten kanssa.

Vanhan lihan myynnistä  nousseen kohun selvittämistä halutaan myös Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitossa MTK:ssa. Verkkoapilan haastattelema MTK:n maatalouslinjan johtaja Simo Tiainen toivoo, että kaupat kantaisivat vastuunsa asiassa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Luotatko vielä tuoretiskien tuotteisiin?

Elintarvikekohu ryöpsähti käyntiin, kun kauppaketjun esimies kertoi viime viikolla Helsingin Sanomien mielipidesivulla kauppojen tuoretiskeillä myytävistä vanhoista kaloista ja lihoista.

Kyllä 40% Ei 60%

Vastanneita 6257

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.