20.8.2007 23:05 | Päivitetty: 21.8.2007 1:15
Ministeri Paula Risikko haluaa tupakkaveroon korotuksen.
Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok) vaatii, että tupakkaveroa korotetaan kymmenen prosenttia ensi vuoden alussa. "Keskustelu tupakan haitoista on jäänyt alkoholi- ja huumekeskustelun jalkoihin. On aika puuttua asiaan."
Tupakkaveroa nostettiin viimeksi vuonna 1996.
Ministeri kohdistaisi korotuksen erityisesti nuorten suosimiin halvimpiin savukkeisiin. Myös sätkätupakan verotusta kiristettäisiin enemmän kuin muiden tupakkatuotteiden.
Korotuksella halutaan ensisijaisesti vähentää tupakointia ja sen aiheuttamia terveyshaittoja, toissijaisesti kartuttaa valtion kassaa.
"Tupakan kulutukseen vaikuttavat hinnan lisäksi saatavuus ja valistus. Nyt on vaikutettava hintaan, koska on budjetin teon aika", Risikko sanoo ensimmäisenä työpäivänään loman jälkeen työhuoneessaan Helsingin Kruununhaassa.
Hän esittää korotusta valtion ensi vuoden budjettiin, josta hallitus neuvottelee ensi viikolla. Korotus on kirjattu hallitusohjelmaan, mutta valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) ei esittänyt sitä pari viikkoa sitten budjettiesityksessään.
Risikko haluaa, että korotusta suunnittelemaan perustetaan sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja valtiovarainministeriön (VM) yhteinen työryhmä. Jos tupakan kulutus pysyy ennallaan, veronkorotus tuottaisi valtiolle 40–50 miljoonaa euroa lisää nykyiseen vajaan 700 miljoonan euron tupakkaveropottiin.
VM vastustaa korotusta, koska se uskoo kiristyksen lisäävän tupakan tuontia Virosta – etenkin kun tuonti Virosta on vapautumassa, koska Viro aikoo nostaa tupakkaveronsa yli EU:n minimitason ensi kesänä. Tupakan hinta jäisi silti halvemmaksi kuin Suomessa. Virosta saa nykyisin tuoda kartongin tupakkaa eli 200 savuketta.
Risikko esittää, että tuontia rajoitetaan Virosta ensi kesän jälkeen "oman käytön kiintiöllä", jolloin matkustaja saisi tuoda Virosta 800 savuketta.
"Tällainen on käytössä esimerkiksi Ranskassa, eikä sitä ole todettu EU-normien vastaiseksi", Risikko sanoo.
Risikko miettii hetken, kuinka kuitata arvostelu, jonka mukaan tupakoitsijat ajetaan veron korotuksella entistä ahtaammalle.
"Pitävät minua varmaan terveysterroristina, mutta katson asiaa kansanterveydellisestä näkökulmasta. Olen erikoissairaanhoitajana hoitanut keuhkosyöpäpotilaita ja tiedän, mitä tupakka aiheuttaa. Jos pystyn esityksilläni pidentämään päivälläkään yhdenkin ihmisen elämää, olen tyytyväinen."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi