perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Mitro Repo voi menettää pappeuden iäksi

27.5.2009 6:21

Jussi Nukari ja Antti Aimo-Koivisto / LEHTIKUVA

Mitro Repo ja Isä Mitro.

Mitro Repo ja Isä Mitro.

Tampere. Mitro Repo voi menettää ortodoksisen kirkon pappeuden iäksi, kirjoittaa Aamulehti. Kirkon piispainkokous päätti, ettei Repo voi toimia pappina eurovaaliehdokkuutensa vuoksi.

Lehden haastattelema arkkipiispa Leo muistuttaa, ettei Repo saa pappeuttaan automaattisesti takaisin eurotehtävien päätyttyä. Repo voi halutessaan anoa tehtävää takaisin, jolloin piispainkokous jälleen harkitsee asiaa. Hänellä ei ole valitusoikeutta piispainkokouksen päätökseen.

Uskonnollisten yhdyskuntien sisäinen autonomia tarkoittaa sitä, että ne voivat muun muassa määrätä henkilöstönsä osallistumisesta politiikkaan. Ortodoksisen kirkon kanonisten säännösten mukaan papit, piispat ja diakonit eivät saa ottaa maallisia tehtäviä.

Evankelisluterilainen kirkko on uskonnollisten yhteisöjen joukossa poikkeus, sillä se on sitoutunut kirkkolaissaan noudattamaan maallista lainsäädäntöä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.