lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Musiikkisoittimien yleistyminen on jo lisännyt nuorten kuulovammoja

28.1.2009 10:55

kimmo taskinen / hs

Musiikin jatkuva kuuntelu kuulokkeilla voi heikentää kuuloa.

Musiikin jatkuva kuuntelu kuulokkeilla voi heikentää kuuloa.

Musiikkisoittimista aiheutuva melu näkyy jo nuorten kuulon heikentymisenä. Nuorten kuulovammat ovat lisääntyneet tasaisesti kahdenkymmenen viime vuoden aikana, ja esimerkiksi palvelukseen astuvista varusmiehistä joka viidennen kuulo on heikentynyt.

"Musiikkisoittimet ovat yksi tekijä kuulon heikentymisessä. Kuulo voi vaurioitua kuitenkin myös festareilla, bänditoiminnassa tai esimerkiksi baareissa", sanoo tiedottaja Annette Fagerström Kuuloliitosta.

EU-komissio varoitti keskiviikkona, että jatkuva kovaäänisen musiikin kuuntelu korvakuulokkeilla voi heikentää kuuloa pysyvästi. Varoituksen taustalla on EU:n tiedekomitean selvitys, johon ryhdyttiin, koska musiikkisoittimet ovat yleistyneet nopeasti.

Etenkin mp3-soitinten käyttö on lisääntynyt dramaattisesti. Kannettavaa musiikkisoitinta kuuntelee päivittäin karkeasti arvioiden 50–100 miljoonaa ihmistä EU:ssa.

Heistä 2,5–10 miljoonan arvioidaan vaarantavan kuulonsa.

Suomessa Kuuloliitto kampanjoi kuulovaurioiden ehkäisemiseksi. Tietoa viedään muun muassa kouluihin, sillä ratkaisevaa on saada musiikin suurkuluttajat ymmärtämään riskit.

Fagerströmin mukaan tietoisuus onkin viime vuosina lisääntynyt, kun aihe on ollut esillä muun muassa EU:ssa. Myös osa musiikkisoitinten valmistajista on ottanut riskit tosissaan. Myynnissä on laitteita, joihin on säädetty suositeltava maksimitaso.

Fagerström toivoo, että myös soitinten myyjät osaisivat suositella laadukkaita laitteita. "Vastuu ostopäätöksestä jää tietysti edelleen kuluttajalle", hän muistuttaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.