24.10.2007 20:23
Aning Rusmanan mukaan hänen poikansa saavat aikanaan itse valita sekä puolisonsa, kansalaisuutensa että uskontonsa. Kuvassa Rusmana nuorimman poikansa Heri Ferdiansyahin kanssa Kannelmäen kodissaan.
Indonesiasta Suomeen muuttaneen muslimin Aning Rusmanan mielestä Suomeen tuleville pitäisi kertoa enemmän Suomen laeista ja kulttuurista.
"En saanut mitään opastusta muuttaessani. Itse olen etsinyt tietoa esimerkiksi internetistä", 12 vuotta Suomessa asunut Rusmana sanoo.
Myös Somaliliiton puheenjohtajan Abdirizak Mohamedin mielestä maahanmuuttajat pitäisi paremmin perehdyttää kulttuuriin jo ennen Suomeen tuloa.
"Muuttajille pitäisi opettaa Suomen lakia. Pitäisi kertoa esimerkiksi tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta ja siitä, mitä eri lait ihmiseltä edellyttävät", Mohamed luettelee.
Aning Rusmanan perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi kolme poikaa. Abdirizak Mohamed on asunut Suomessa 17 vuotta, ja hänellä on vaimo ja 2-vuotias tytär.
Mohamedin mukaan suomalaisessa perhelainsäädännössä ja islamilaisessa laissa ei ole paljon ristiriitaisuuksia.
"Koska asumme Suomessa, noudatamme tietenkin Suomen lakia", Mohamed toteaa.
Joissakin tapauksissa Suomen lakejakin voi kuitenkin hänen mielestään soveltaa: "Islaminuskossa ei hyväksytä avoliittoa. Tässä tapauksessa noudatamme islamilaista lakia."
Sekä Rusmana että Mohamed korostavat islamin väkivallattomuutta. Molemmat tuomitsevat ehdottomasti lasten ruumiillisen kurittamisen ja muun väkivallan.
"Perheessä pitää vallita rakkaus. Kaikkien – puolisoiden, lapsien ja vanhempien – pitää kunnioittaa toisiaan", Rusmana tiivistää.
Rusmanan mukaan hänen poikansa saavat aikanaan itse valita sekä puolisonsa, kansalaisuutensa että uskontonsa.
Hän tuomitsee avioeron ja muistuttaa aviopäätöksen vastuullisuudesta: "Ensin pitää miettiä, mitä naimisiin menosta seuraa, sitten vasta mennä naimisiin. Mieheni kanssa mietimme viisi vuotta, ennen kuin avioiduimme", hän toteaa.
Abdirizak Mohamed ei tiedä, onko Suomessa muslimeita, jotka järjestäisivät lastensa avioliittoja. Hän naurahtaa epäuskoisesti kysymykselle siitä, saako hänen tyttärensä valita itse puolisonsa:
"Tietenkin saa. Sehän on hänen tulevaisuutensa."
Osa muslimeista laittaisi islamin lain Suomen lain edelle 24.10.2007
TIETOKULMAMonia tulkintoja 24.10.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi