lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Ukkosen aiheuttamat vauriot myöhästyttivät junia Kouvolassa

28.6.2009 20:05 | Päivitetty: 29.6.2009 15:42

Seppo Votkin

Myrskytuhoja Iisalmen ja Lapinlahden rajalta Neronvirralta sunnuntaina.

Myrskytuhoja Iisalmen ja Lapinlahden rajalta Neronvirralta sunnuntaina.

Junaliikenne Joensuun ja Helsingin välillä on palaamassa aikatauluun. Ratahallintokeskuksen mukaan turvalaitevika viivästytti junia pahimmillaan puoli tuntia.

Vika oli Kouvolan ja Luumäen välissä. Syynä vikaan oli eilen Kouvolan itäpuolella riehunut ukkonen, joka vaurioitti liikenteenohjauslaitteistoa. Junien täytyi kulkea huoltopaikan kohdalla tavallista hitaammin.

Kova ukkosmyrsky kaatoi eilen puita ja katkoi sähkölinjoja sekä teitä ja katuja myös Pohjois-Savossa. Pelastuslaitoksen mukaan pahimmat vahingot sattuivat Lapinlahden seudulla.

Lapinlahden paloasemalta kerrottiin, että satoja tai mahdollisesti jopa tuhansia puita on kaatunut. Osa niistä oli kaatunut sähkölinjojen päälle, ja useita teitä oli poikki kaatuneiden puiden takia. Vahinkoja korjattiin myöhään illalla.

Savon Voima -sähköyhtiön asiakkaista reilut 200 oli edelleen ilman sähköä maanantaiaamuna puoli kahdeksalta. Yhtiöstä arvioitiin, että osalla asiakkaista sähköjen korjaus voi kestää maanantai-iltaan.

Sunnuntai-iltana pahimmillaan noin 2 000 asiakasta oli ilman sähköä muun muassa Lapinlahden ja Vehmersalmen alueilla.

Myrsky saattoi Ilmatieteen laitoksen mukaan olla trombi, eli pienellä alueella puhaltanut voimakas pyörremyrsky. Myrskyn tyyppi varmistuu, kun asiantuntijat pääsevät tutkimaan vahinkoja.

Vehmersalmella puita kaatui ainakin yhden auton ja yhden moottoripyörän päälle. Kuopion päivystävän palomestarin Hannu Oravaisen tiedossa ei illalla ollut henkilövahinkoja.

Kuopiosta ukkosmyrsky pyyhkäisi ohi muutamassa minuutissa. Kaupungissa satoi runsaasti vettä ja rakeita.

Savon Sanomien verkkosivujen mukaan isot rakeet hakkasivat autoja lommoille Kuopiossa.

Kajaaniin kova ukkoskuuro toi rankkoja sateita. Tunnin kestäneen kuuron aikana vettä satoi niin paljon, että keskustan sadevesiviemärit eivät pysyneet perässä ja vesi tulvi liikehuoneistoihin, kellareihin ja alikulkutunneleihin.

Pelastuslaitoksen mukaan kaikkiaan toistakymmentä rakennusta kastui. Joukossa oli niin liikehuoneistoja, kouluja kuin omakotitalojakin.

Pelastuslaitosta työllistivät Kainuussa myös salamaniskut. Laakajärvellä salama sytytti hirsirunkoisen yksikerroksisen metsästysmajan, joka tuhoutui palossa täysin.

Salaman iskiessä rakennukseen sen sisällä oli mies, mutta hän pääsi poistumaan rakennuksesta loukkaantumatta.

Myös Kuhmossa salama iski autotalliin, mutta palo saatiin sammumaan aikaisessa vaiheessa.

Savonlinnassa paloi maan tasalle 200-neliöinen vanha maalaistalo, jonka pelastuslaitos epäilee syttyneen salamasta. Alueella oli iltapäivällä raju ukkoskuuro. Talossa lomailleet ihmiset olivat poistuneet jo päivällä, joten henkilövahingoilta vältyttiin.

Kuopiossa tuuli kaatoi useita puita ja katkaisi illalla Hiltulanlahden ja Räsälän välisen tien.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.