24.9.2008 9:57
Kello 9. Rehtori Tapio Varmola aloittaa tiedotustilaisuuden ammattikorkeakoulun liiketalouden, yrittäjyyden ja ravitsemisalan ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille koulun ylimmän kerroksen juhlatilassa.
Kello 10. Rehtori Varmola aloittaa uutta lukuvuotta koskevan tiedotustilaisuuden koulun henkilökunnalle.
Kello 10. Toisen vuosikurssin oppilaat aloittavat markkinoinnin tentin kellarikerroksessa. Luokassa on noin 20 opiskelijaa ja valvoja.
Noin kello 10.40. Kommandopipoon naamioitunut mies alkaa ampua luokassa kesken tentin. Hän heittää polttopullon luokkaan, joka syttyy palamaan. Rehtori kuulee huutoja yläkertaan.
Kello 10.46. Hätäkeskus saa ensimmäisen soiton koulussa tapahtuneesta ammuskelusta. Koulusta tulee useita hätäsoittoja. Oppilaat pakenevat luokista ovien kautta sekä hyppäämällä ikkunoista ulos mutta jäävät ikään kuin saarroksiin jokirantaan. Oppilaat ohjataan myöhemmin läheiseen kauppaoppilaitokseen.
Kello 10.45–11. Ampuja juoksee pitkin käytävää ja heittää polttopullon kieliluokkaan, joka palaa osittain. Koko koulun läpi kulkevassa käytävässä hän ampuu jokaisen oven ikkunan rikki. Hän ampuu kohti laitosmies Jukka Forsbergiä, joka pakenee väistelemällä luoteja.
Noin kello 11. Ensimmäiset kaksi poliisimiestä saapuvat paikalle. He ovat koulukeskuksen pihalla, kun ampuja ampuu ovensuusta heitä kohti. Poliisit menevät suojaan ja hälyttävät apuvoimia.
Kello 11.45–12. Apuun hälytetyt poliisipartiot saapuvat koulukeskukseen ja menevät sisään. He tekevät rynnäkön käytävään, mutta voimakas savu haittaa etenemistä.
Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok), Seinäjoen ammattikorkeakoulun vararehtori, saa tiedon tapahtuneesta. Kriisiryhmät aloittavat toimintansa.
Noin kello 12.30. Ampuja löytyy haavoittuneena käytävältä. Hänet kuljetetaan tehohoitoon Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan. Kahdeksan uhria löytyy pahoin palaneesta luokkahuoneesta, yksi käytävältä.
Noin kello 14. Poliisi kertoo, että ammuskelussa on kuollut yhdeksän ihmistä ja useita on haavoittunut.
Kello 15. Hallitus esittää osanottonsa tapahtumien vuoksi.
Noin kello 15.30. Poliisi vahvistaa, että ampujaksi epäilty on 22-vuotias Matti Juhani Saari. Tämän jälkeen poliisi saartaa hänen opiskelija-asuntonsa Kauhajoen keskustassa. Asunnosta löytyy tekoon liittyvä viesti sekä runsaasti tyhjiä patruunapakkauksia.
Kello 16.46. Itseään ampunut Saari kuolee Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. Päähän ammuttu nuori nainen on yhä sairaalassa.
Noin kello 17. Poliisin tekninen tutkinta pääsee aloittamaan tutkinnan koululla. Vainajien tunnistamiseen tarvittava erikoisjoukko tulee paikalle.
Noin kello 18. Varmistuu, että välikohtauksessa on kuollut 11 ihmistä, joista yksi on ampuja itse.
Koulusurmien uhrit ovat kuolleet sekä ampumisten että tulipalon seurauksena. Pahoin palaneita vainajia tunnistettiin vielä yöllä.
Ampuja suunnitteli tekoaan vuosia 23.9.2008
Ampujaa uhattiin aseella grillikahinassa talvella 23.9.2008
Saari teki kaiken samoin kuin Auvinen 23.9.2008
Ykkösuutinen maailmalla 23.9.2008
Pieni amerikkalaislahko iloitsee Kauhajoen koulusurmista 23.9.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi