31.3.2009 13:14
Öljyvuodosta epäilty Finneagle-alus Naantalin satamassa viime helmikuussa.
TURKU. Naantalin satamaan ja Naantalista Ahvenanmaalle ulottuvan laivaväylälle jääneen öljypäästön aiheuttajaksi epäillään Finnlinkin Naantalista Kapellskäriin liikennöivää Finneagle-nimistä alusta.
Finnlinesin varatoimitusjohtaja Seija Turunen sanoo, että "meillä on täällä ainoastaan sellainen tieto, että Finneaglen päällikkö on ollut kuulusteluissa".
"Annamme viranomaisille oman aikansa ja olemme avuksi niin paljon kuin voimme, mutta emme voi ottaa asiaan tässä vaiheessa sen enempää asiaan kantaa", sanoo Turunen.
Turunen sanoo, että "me emme halua antaa sen enempää tietoa, koska me annamme viranomaisille tietoa, mitä siellä aluksella on tapahtunut ja he tutkivat".
Finneagle liikennöi Naantalin ja Kapellskärin väliä säännöllisesti. Se on Turusen mukaan koko ajan liikenteessä, "koska siellähän on monta miehistöä, jotka sitä ajavat". Turunen ei osannut kuitenkaan sanoa, missä se juuri tällä hetkellä on.
Matkustajarahtilaiva Finneagle on rakennettu vuonna 1999 Espanjassa. Se on rekisteröity Ruotsin lipun alle ja sen kotisatama on Tukholma. Aluksen omistaa Finnlines ja aluksella operoi sen tytäryhtiö Finnlink.
Aluksen pituus on 188 metriä, leveys 29 metriä ja bruttovetoisuus 29 841 brt.
Naantalin satama jo lähes puhdas 31.3.2009
Aftonbladet: Öljypäästöjen aiheuttaja ruotsalainen alus 31.3.2009
Öljypäästöstä epäillyn laivan päällikkö pidätetty 30.3.2009
Öljyä löytyy pitkin Naantalista Ahvenanmaalle kulkevaa laivaväylää 30.3.2009
Ympäristökeskus valmiina lintujen puhdistusoperaatioon 30.3.2009
Valvontakone tutkimaan öljyvanaa 30.3.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi