lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Naisjärjestö: Kristillisen yhdistyksen kehitysapuraha syrjii vähemmistöjä

20.6.2011 16:36

Suomen evankelisluterilaisen kansanlähetysseuran lähetystyö on Naisasialiitto unionin hampaissa. Liitto tuomitsee tuoreessa kannanotossaan lähetysseuran ja sen alaisen Kansanlähetysopiston saaman valtion rahoituksen.

Unionin mukaan SEKL:in arvot ovat ristiriidassa tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusperiaatteiden kanssa.

Kannanotossa kerrotaan, että ulkoministeriö myönsi järjestölle 470 000 euroa kehitysyhteistyörahoja vuonna 2010. Järjestön alainen Kansanlähetysopisto puolestaan sai opetusministeriöltä 1,33 miljoonaa euroa. Kansanlähetysopisto kouluttaa SEKL:n lähetystyöntekijät.

SEKL ohjeistaa jäseniään muun muassa omantuntonsa mukaan kieltäytymään jumalanpalvelusyhteistyöstä naispappien kanssa. Unionin mukaan järjestö ei myöskään hyväksy seksuaalivähemmistöihin kuuluvan ottamista järjestöön työntekijäksi tai jäseneksi.

Naisasialiitto unioni vaatii syrjiviin periaatteisiin sitoutuneen järjestön rahoituksen lopettamista.

SEKL:n kotimaisen ja ulkomaisen työn johtaja Arto Hukari ei allekirjoita Naisasialiitto unionin syytöksiä. Hänen mukaansa lähetystyö on ennen kaikkea vähemmistöjen puolesta puhumista ja niiden tukemista, eikä niitä syrjivää.

"Esimerkiksi kristityt ovat monessa maassa vähemmistössä. Me puolustamme heidän oikeuksiaan harjoittaa uskontoaan ja elää sen mukaisesti."

Naispappeuden vastustaminen taas ei ole Hukarin näkemyksen mukaan tasa-arvokysymys. "Me noudatamme klassisen kristinuskon mukaista käsitystä seurakuntavirasta. Tämä on siis vain työnjakokysymys."

Hukari myöntää, että SEKL:n arvot poikkeavat Suomen evankelisluterilaisen kirkon kannoista ja ovat osittain ristiriidassa myös lainsäädännön kanssa. Siitä huolimatta hänestä ei ole ongelmallista, että valtio rahoittaa järjestön tekemää lähetystyötä.

"Ministeriöt ovat varmasti tarkkaan määritelleet ne perustelut, joilla SEKL ja Kansanlähetysopisto ovat tuen saaneet. Joka tapauksessa lähetystyö perustuu aina Raamattuun."

Naisasialiitto unioni on huolissaan siitä, että syrjiviin periaatteisiin sitoutuneen järjestön lähetystyö voi heikentää kehittyvissä maissa elävien naisten ja vähemmistöjen asemaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.