torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Naisten alkoholinkulutus kuusinkertaistui 40 vuodessa

23.6.2010 10:00 | Päivitetty: 23.6.2010 10:32

ANTTI AIMO KOIVISTO / Lehtikuva

Suurin osa alkoholista juodaan kodeissa.

Suurin osa alkoholista juodaan kodeissa.

Naisten alkoholinkäyttö on 40 vuodessa lähes kuusinkertaistunut. Tutkijat pitävät naisten juomistapojen muutosta merkittävimpänä yksittäisenä muutoksena suomalaisessa juomakulttuurissa viime vuosikymmeninä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan miesten alkoholinkäyttö on 40 vuodessa tuplaantunut. Miehet kuluttavatkin yhä suurimman osan alkoholista, noin kolminkertaisen määrän naisiin verrattuna. Naiset puolestaan kärsivät toisten juomisesta miehiä enemmän.

Vuonna 2008 Suomessa juotiin 12,5 litraa alkoholia jokaista 15 vuotta täyttänyttä ihmistä kohden.

Suurin osa alkoholista juodaan kodeissa. THL kertoo, että kotioloissa kuluu noin 75 prosenttia kaikesta juodusta alkoholista.

Kotona juomisen yleistyminen tarkoittaa sitä, että lapset näkevät yhä enemmän juomista.

Täysraittiita suomalaisia on myös entistä vähemmän. Erityisesti 30 vuotta täyttäneiden naisten sekä 50 vuotta täyttäneiden miesten raittius on vähentynyt erittäin paljon.

Suomalaisessa juomakulttuurissa on myös jotain, mitä 40 vuottakaan ei ole pystynyt murentamaan. Juominen on edelleen humalahakuista, ja se painottuu arjen ulkopuolelle eli iltoihin, viikonloppuihin ja juhlapyhiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Juotko liikaa alkoholia?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan naisten alkoholinkäyttö on 40 vuodessa lähes kuusinkertaistunut ja miesten alkoholinkäyttö on samana aikana tuplaantunut.

Kyllä 34% Ei 66%

Vastanneita 8673

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.