13.3.2010 3:03
Suomalaisissa sairaaloissa käy jatkuvasti synnyttämässä ympärileikattuja maahanmuuttajanaisia. Asiaan ei liity rikosta, jos toimenpide on tehty naisille ennen kuin he asuivat Suomessa.
Ympärileikattujen naisten määrää ei tilastoida mitenkään, mutta Suomessa asuu noin 15 000 ihmistä, joiden perinnepiirissä ympärileikkaus on yleistä. Heistä noin 11 000 on somalialaistaustaisia.
Nyt synnytysikään on tulossa 1990-luvulla Suomessa syntynyt somalisukupolvi. Jos heidän joukossaan on ympärileikattuja, kyseessä on lapsen törkeä pahoinpitely. Rikos pitää tutkia uhrin mielipiteestä riippumatta, ja se vanhenee 20 vuodessa.
Ympärileikkaus on suomalaisen laintulkinnan mukaan rikos silloinkin, kun tyttö on lähetetty leikattavaksi ulkomaille. Asiasta ei ole ennakkotapauksia, ja terveydenhoitohenkilökuntaa on opastettu ilmoitusvelvollisuudestaan puutteellisesti.
"Rikos pitää ilmoittaa, mutta näyttöjen saaminen on vaikeaa", Ihmisoikeusliiton asiantuntija Janneke Johansson sanoo. "1990-luvulla vanhemmat eivät välttämättä olleet tietoisia lainsäädännöstä, koska sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö heräsi asiaan kantapään kautta."
Lisää aiheesta lauantain Helsingin Sanomissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi