lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Nelihenkisen perheen surma järkytti syvästi naapurustoa Oulussa

Perheen isä ampui äidin, kaksi lastaan ja lopuksi itsensä

19.10.2008

HARRI NURMINEN

Poliisi eristi Oulun Kaijonharjussa sijaitsevan perheen asunnon surmatutkimusten ajaksi.

Poliisi eristi Oulun Kaijonharjussa sijaitsevan perheen asunnon surmatutkimusten ajaksi.

OULU. Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena paritaloasunnostaan Oulun Kaijonharjussa lauantaina. Poliisin mukaan perheen isä ampui haulikolla ensin äidin ja sen jälkeen lapset ja lopuksi itsensä. Perheen molemmat vanhemmat olivat oululaisia luokanopettajia.

Teon motiivi ei selvinnyt lauantaina.

Perhetragedia järkytti suuresti Kaijonharjun kaupunginosan asukkaita, sillä perheen isä työskenteli opettajana lähistöllä sijaitsevalla Kuivajärven koululla. Perheen äiti työskenteli Mäntylän päiväkodin esiopettajana.

Tapaus oli kaduilla lähes ainoa puheenaihe lauantaina.

Perheen isä oli 43-vuotias ja äiti 39-vuotias. Lisäksi surmansa saivat perheen 11-vuotias poika ja 9-vuotias tyttö.

Naapurit soittivat hätäkeskukseen, kun rakennuksesta oli kuulunut laukauksia.

Hätäkeskus sai tiedon laukauksista kello 12.12. Poliisipartio saapui paikalle kello 12.21, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Koko perhe oli jo kuollut.

Paikalle hälytettiin ambulansseja ja pelastushelikopteri Sepen lääkintäyksikkö sekä useita poliisin yksiköitä. Aluksi pelkona oli, että paikalla liikkui aseistautunut henkilö.

"Isä käytti ampuma-aseena metsästyshaulikkoa, johon hänellä oli lupa", kertoo komisario Raimo Mikkonen Oulun poliisista.

Kaikissa vainajissa oli Mikkosen mukaan ampuma-aseen jättämiä jälkiä.

Lähellä Oulun yliopistoa sijaitsevalla, suhteellisen varakkaalta näyttävällä omakotialueella oli lauantaina ahdistava tunnelma. Ihmiset kävelivät vaitonaisina talon ohi kulkevaa katua.

Poliisi oli eristänyt uudehkon paritaloasunnon pihaalueineen, joka oli vasta haravoitu pudonneista puunlehdistä. Perheen farmariauto seisoi autokatoksessa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Haravointijätteet olivat siististi peräkärryssä.

"Tämä tuntuu niin uskomattomalta", huokaa koiraa lapsensa kanssa ulkoiluttava naapurin rouva.

"Tällaiset ampumiset ovat yleistyneet. Järkyttävää, että koko perhe surmattiin", sanoo lähistöllä asuva Miika Määttä sanoo.

Yksi lähiasukaista kertoi, että perheen lapset olivat tuttu näky, sillä he leikkivät usein pihalla ja läheisen pyörätien vieressä olevassa metsikössä, johon he olivat rakentaneet majan.

Toinen asukkaista kertoi kuulleensa kirkumista hieman ennen poliisin tuloa.

Poliisi suoritti lauantaina rakennuksessa teknistä tutkintaa. Poliisi puhutti naapureita, tuttavia ja sukulaisia teon motiivin selvittämiseksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.