lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Nelonen: Sammuneen makaamisesta voi selvitä pelkillä sakoilla

22.6.2009 16:03

Sukupuoliyhteydestä nukkuvan tai tajuttoman kanssa saa Suomessa harvoin ehdotonta vankeutta. Nelosen uutisten selvityksen mukaan teosta voi selvitä jopa sakoilla.

Esimerkiksi Ruotsissa nukkuvan, sammuneen tai muuten avuttoman ihmisen makaaminen rinnastetaan raiskaukseen. Suomessa tällaista tekoa ei pidetä raiskauksena, vaan ainoastaan seksuaalisena hyväksikäyttönä.

Nukkuvan tai sammuneen seksuaalinen hyväksikäyttö liittyy usein joko nuorten kotibileisiin tai ravintolan jälkeisiin jatkoihin.

Seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia tapauksia oli selvitysajanjaksona eli toissa vuoden lokakuun alun ja viime vuoden syyskuun lopun välisenä aikana lähes yhtä paljon kuin raiskausrikoksia. Käräjäoikeuksissa käsiteltiin Nelosen mukaan vuoden aikana 126 raiskausrikosta ja 108 seksuaalista hyväksikäyttöä.

Kaksi kolmasosaa seksuaalista hyväksikäyttöä koskevista tuomioista oli ehdollisia. Keskirangaistus oli seitsemän kuukautta. Joka viidennessä tapauksessa rangaistus oli sakkoja. Syytteistä reilu neljännes hylättiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.