perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Nesteitä harkitaan takaisin lentokoneiden matkustamoihin

4.2.2009 5:32

Juhani Niiranen / HS

Lentokoneeseen saa nykyään viedä vain yhden litran vetoisen läpinäkyvän pussin, jossa nesteet ovat enintään 100 ml:n pakkauksissa.

Lentokoneeseen saa nykyään viedä vain yhden litran vetoisen läpinäkyvän pussin, jossa nesteet ovat enintään 100 ml:n pakkauksissa.

Lentokonematkustajien käsimatkatavaroita koskeviin rajoituksiin on tulossa lievennyksiä, kirjoittaa Keskisuomalainen. Matkustamoon voi käsimatkatavarana ottaa nesteitä, kuten lomakohteesta ostetun tuliaispullon. Nykyisten määräysten mukaan desilitraa suurempi määrä on pakattava ruumaan menevään matkatavaraan.

Ilmailuhallinnon turvapäällikön Kauko Lehtisen mukaan nesteiden kuljettamiseen puututaan jo senkin takia, että työtä halutaan helpottaa.

Lisäksi kehitteillä on uudenlaisia menetelmiä, joiden avulla valvontaa voidaan vähentää. Tarkoitus on myös keskittyä sellaisiin tavaroihin, jotka ovat oikeasti vaarallisia. Näitä ovat lähinnä sakset ja veitset.

Lehtisen mukaan myös turvamääräysten sisällön muuttaminen on työn alla. Tarkoitus on saada yhtenäiset säännöt Euroopan unionin jäsenmaiden kesken.

Esimerkiksi lento Ivalosta Helsingin kautta Frankfurtiin ja sieltä eteenpäin hoituisi vain yhdellä turvatarkastuksella.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.