10.11.2009 21:19
Joka kolmas valtion organisaatio joutui internethyökkäyksen kohteeksi viime vuonna. Toissa vuonna nettihyökkäyksen kohteeksi joutumisesta kertoi joka viides valtion organisaatio.
Tiedot käyvät ilmi Valtionhallinnon tietoturvallisuuden johtoryhmän (Vahti) kyselystä, joka tehtiin valtion virastoihin ja ministeriöihin. Kyselyn mukaan hyökkäysten määrä on jälleen kasvussa. Hieman enemmän hyökkäyksiä kuin viime vuonna oli vain vuosituhannen alkupuolella.
Tarkoituksellisen hyökkäyksen kohteeksi joutumisesta kertoi joka kuudes valtion organisaatio. Näiden niin sanottujen kohdennettujen hyökkäysten osuus on Vahtin puheenjohtajan Mikael Kiviniemen mukaan kasvussa.
Hyökkäyksiä toteutetaan viruksilla kaapatuista tietokoneista muodostetuilla bottiverkoilla. Näiden pyörittäjiltä voi ostaa päivän kestävän hyökkäyksen muutamalla satasella.
Verkkohyökkäykset herättivät huomiota toissa viikolla, kun hyökkääjät kaatoivat Ruotsissa poliisin ja tiedotusvälineiden verkkosivuja. Myöhemmin kohteeksi joutui Ruotsin armeijan radiotiedustelu FRA.
Sivut kaadettiin palvelunestohyökkäyksillä, joita kohdistetut hyökkäykset usein ovat.
Suomen tietoturvaviranomaiselle CERT-FI:lle on tehty tänä vuonna jo 70 palvelunestohyökkäyksiin liittyvää ilmoitusta. Lähes kaikki hyökkäykset tehdään ulkomailta.
Lisää aiheesta keskiviikon Helsingin Sanomista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa | Julkaistu 15:09
Politiikka | Julkaistu 15:59
Keskustan varapuheenjohtajat torjuvat Yle-maksun 21.3. 15:02
Kotimaa | Julkaistu 15:03
Kotimaa | Julkaistu 13:02
Politiikka | Päivitetty 11:26