16.5.2007 11:23 | Päivitetty: 16.5.2007 15:46
Nettihyökkäykset Yleisradion verkkosivuille jatkuivat vielä keskiviikkona. Muut suomalaissivustot saivat kuitenkin olla rauhassa. Hyökkäykset on otettu vakavasti, ja myös maan hallitus sai asiasta keskiviikkona selvityksen.
"Suurin hyökkäys näyttäisi nyt olevan ohitse, ja sivut toimivat normaalisti. Toimintaa häiritsee kuitenkin vielä runsas hajaliikenne", Ylen tietoturvapäällikkö Janne Huhtakallio sanoi iltapäivällä.
Huhtakallion mukaan Yle tekee hyökkäyksistä rikosilmoituksen.
Keskusrikospoliisi on nimennyt tapauksen tutkinnanjohtajaksi tietotekniikkarikosryhmän johtajan, rikosylikomisario Veli-Pekka Loikalan.
Maan hallitus seuraa tarkkaan tilannetta. Ministerit saivat keskiviikkona iltapäivällä tietoturva-asiantuntijoilta selvityksen siitä, mitä viime päivinä on tapahtunut.
Huhtakallio kiistää väitteen, että Ylen verkkosivuille olisi hyökätty internetiin vuotaneiden salasanojen ja tunnusten avulla.
F-Securen tutkimusjohtajan Mikko Hyppösen mukaan suomalaissivustoihin kohdistuviin uusiin nettihyökkäyksiin varaudutaan ja tilannetta niiden osalta seurataan. Hyppösen mukaan Ylen, Eniron ja Suomi24:n verkkosivustoille alkuviikosta tehtyjen hyökkäysten tausta ja motiivit ovat yhä hämärän peitossa.
"Teon taustalla on ilmeisesti itäeurooppalainen ryhmä, jossa on myös suomalaisia jäseniä. Motiivista ei ole edelleenkään tietoa."
STT:n verkkopalveluja häirittiin 17.5.2007
Suomalaisen epäillään kuuluneen Yleä vastaan hyökänneeseen ryhmään 16.5.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi