lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Nettikamera näyttää sääksen ja merikotkan valtataistelun

7.4.2009 19:25

Merikotka ja sääksi kamppailevat Nauvon kamerapesän omistuksesta.

Merikotka ja sääksi kamppailevat Nauvon kamerapesän omistuksesta.

Nauvon kamerapesällä käy kiivas taistelu siitä, saako pesän omakseen merikotka vai sääksi. Petolinnut saattavat kameran kuvassa vaihtua hyvinkin nopeasti. Yhteiskuvaan niiden valtataistelua ei ole vielä saatu.

Petolintujen taistelu alkoi sunnuntaina, kun sääksi saapui pesälle muuttomatkaltaan. Pesä on sääksen vanha pesä, mutta talven aikana merikotka oli vallannut sen itselleen.

Merikotkilla ei vielä ole pesässä munia, joten niillä ei ole kovin arvokasta puolustettavaa.

Pesinnän saattaa siis hyvinkin aloittaa sääksi, vaikka se on paljon kotkaa pienempi.

WWF:n merikotkatyöryhmän jäsen Sami Lyytinen ennustaa, että pesälle syntyy vielä kärhämää.

Hailuodossa merikotka tappoi viime vuonna sääksen poikaset. Suomessa merikotkan tiedetään tappaneen myös aikuisen sääksen.

Sääksiä pesii Suomessa 1 200 paria ja merikotkia noin 350 paria.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.