9.4.2010 19:02
Suurin osa miehistä katselee pornoa ainakin silloin tällöin.
Internetissä on niin paljon pornoa, etteivät edes tutkijat tiedä sen määrää.
Mediakulttuurin dosentti Susanna Paasonen Helsingin yliopistosta arvioi, että muutama prosentti kaikista nettisaiteista eli sivustoista sisältää pornokuvia ja -elokuvia. Tämäkin tarkoittaisi vähintään miljoonia pornosivuja.
Ilmaisen nettipornon määrä on viime vuosina kasvanut räjähdysmäisesti. YouTuben kaltaisten videokioskimaisten pornosaittien määrä on USA Today -lehden mukaan vuodessa kaksinkertaistunut.
Pornoteollisuus onkin kriisissä. Pornoelokuvien myynti dvd-levyllä on romahtanut niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa.
"Tämä on pahinta, mitä olen nähnyt 25 vuoteen", kuvaili pornoa tuottavan Vivid Entertainmentin perustaja Steven Hirsch dvd-menekin putoamista USA Today -lehdelle.
Kysyntää nettipornolle riittää, ja sen katselu aloitetaan nuorena. Pohjoismaiden ministerineuvoston tutkimuksen mukaan käytännössä kaikki 14–18-vuotiaat pojat ovat olleet tekemisissä pornon kanssa, tytöistäkin melkein yhdeksän kymmenestä.
Professori Osmo Kontulan mukaan 70 prosenttia nuorista miehistä, ja 60 prosenttia keski-ikäisistä miehistä katselee pornoa ainakin silloin tällöin. Naisista samoin oli tehnyt kolmannes.
Suomessa pornon kuluttaminen on 2000-luvulla lisääntynyt.
"Pornon katsominen kiihottaa ja tarjoaa nopean rentoutumiskeinon", sanoo 34-vuotias Tiina.
Lisää aiheesta lauantaina ilmestyvässä huhtikuun Kuukausiliitteessä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
|