17.7.2009 11:39
Sääkset puolenpäivän aikaan sääksikameran internet-lähetyksessä.
Jalkansa loukanneen sääksenpoikasen kohtelu Oulun edustan Hailuodossa on suututtanut osan eläintenystävistä. Nettisääksikameran puuhamiestä Voitto Pulkkista ja poikasten rengastajaa syytetään loukkaantuneen linnun kaltoin kohtelusta.
Yhden sääksenpoikasen jalassa havaittiin vamma, kun poikaset rengastettiin keskiviikkona. Jalan arveltiin vääntyneen taistelutilanteessa pesässä.
Poikasta ei viety hoitoon, vaan se nostettiin takaisin pesään.
"Eläinsuojelulain mukaan loukkaantunutta ja hädässä olevaa eläintä pitää pyrkiä auttamaan", sanoi sääksien kohtelusta suuttunut Nina Lehtonen perjantaina.
Pulkkinen kertoo saaneensa asiasta kipakkaa palautetta. Hän huomauttaa, että poikasen vieminen pesästä ei ole kuitenkaan välttämättä paras ratkaisu.
Pulkkinen on kysynyt asiasta näkemystä Eviran eläinlääkäriltä ja sääksiasiantuntijoilta.
Eläinlääkäri Marja Isomursu Elintarviketurvallisuusvirastosta Oulusta vahvistaa puhuneensa Pulkkisen kanssa. Isomursu katsoo, että loukkaantuneen linnun liikuttaminen voi aiheuttaa suuren stressin.
"Armeliainta ehkä on, että lintu saa olla pesässään omiensa kanssa. Voihan olla, että jalka paranee", Isomursu sanoo.
Korkeasaaren eläintarhan eläinlääkärin Eeva Rudbäckin mukaan tilanne on "kiikun-kaakun".
"Laki lähtee siitä, että hädässä olevaa eläintä pitää yrittää auttaa. Toisaalta poikasena hoitoon otetun sääksen on hankala palata luontoon. Eläintarhassa ne eivät puolestaan viihdy kovin hyvin. Tärkeää olisi nyt selvittää, kuinka pahasti jalka on loukkaantunut", Rudbäck sanoo.
Kaikki kolme poikasta näkyivät nettikameran kuvassa perjantaina. Kuvista oli kuitenkin hankala päätellä loukkaantuneen poikasen kuntoa.
Rudbäck aikoo hankkia lisätietoja tapauksesta tuntemansa sääksiasiantuntijan kautta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi