perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Niinistö: Sekä ministerin salkku että puhemiehistö kiinnostavat

19.3.2007 20:45

Christian Westerback / HS

Sauli Niinistö siirtyi illalla MTV:n studiolta Pasilasta kokoomuksen vaalivalvojaisiin Studio 51:een tyytyväinen hymy kasvoillaan.

Sauli Niinistö siirtyi illalla MTV:n studiolta Pasilasta kokoomuksen vaalivalvojaisiin Studio 51:een tyytyväinen hymy kasvoillaan.

Eduskuntavaalien äänikuninkaan Sauli Niinistön Uudeltamaalta rohmuama äänipotti, 60 498, on valtava. Myös miehestä, joka presidentinvaalien toisella kierroksella 48,2 prosenttia äänistä.

"Kauneimmissa toiveissanikaan en osannut odottaa tällaista äänimäärää", Niinistö totesi Helsingin Sanomille puhelimessa maanantaina.

Eilen Super-Sauli ei tuuletellut kansan ja median edessä, vaan kokoomuksen vaalivoiton ikonina paistatteli puheenjohtaja Jyrki Katainen. Hän jatkaa eduskunnassa Pohjois-Savosta saamillaan 10 796 äänellä.

Niinistö totesi maanantain hoitaneensa siviiliasioitaan. Uteluihin puolueen pääministeriehdokkaista ja marssijärjestyksestä Niinistö toteaa: "Minä en ala itseäni numeroimaan."

Vaalipäällikkö Matti Kankare sai eilen vastata median kymmeniin yhteydenottopyyntöihin. "Voit taas sanoa, että se ei ole tavoitettavissa", joku totesi toimittajan tavoitellessa Niinistöä Kankareen kautta.

Ehdokkuuttaan soutanut ja huovannut Euroopan investointipankin johtaja asettui ehdolle joulukuussa ja jatkoi 2006 presidentinvaalien Niinistö-huumaa.

Ääniharava arvelee, että presidentinvaalien hyvä tunnelma jatkui, ja tukijoukoissa oli myös ihmisiä, jotka eivät ole puoluesidonnaisia.

"Ihmisillä oli luottamus siihen, että hän saa muutoksen aikaan", vaalipäällikkö Kankare pohti maanantaina ennätyksellistä vaalitulosta.

Maanantaina Niinistö kertoi sekä ministerin salkun ja puhemiehistön kiinnostavan. Ministerivalintoja hän ei spekuloinut – puolueen sisällä tai niiden välilläkään.

Katainen sanoi iltapäivän tilaisuudessa, että hurjan äänisaaliin keränneen Sauli Niinistön tehtävä määräytyy tämän osaamisen ja kiinnostuksen mukaan.

"Myönteinen ongelma", joku kuiskasi. "Hänellä on paljon annettavaa Suomen hyväksi", puheenjohtaja Katainen totesi kuittauksena uteluihin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.